ENSIMÄINEN OSAKE.
Seka-aineellista.
1.
Abrahamin Jumala.
(Itämainen taru.)
Lähellä Baabelin kaupunkia syntyi vuoren luolassa Abraham. Tässä kului lapsuutensa aika ja hän kasvoi mieheksi muita varhaimmin; sillä häntä suojeli taivaan Herra ja soi hänelle aikaiseen jo voimaa ja viisautta. Koska luolastaan nyt Abraham läksi ensimäistä kertaa elämässään ja tuli ulos ilmahan, oli sydän-yö ja kirkkahasti kiilsi tähdet taivahan. Tään kaiken kauneutta katseli Abraham ihannellen ja ylähälle maasta nousi mietteet mielensä. Kaikki mitä silmänsä havaitsi, oli tosin hänestä suurta ja jaloa; mutta eräs taivaan tähti loisti muita kaikkia kirkkaammin. "Se mun Jumalani on!" huusi Abraham ihastuen. Vaan tähtipä taivaalla aleni ja katosi kohta kokonansa. Tästä havaitsi Abraham hairauksensa ja sanoi suruissansa itselleen: "ei olekaan siinä se Jumala, jota mun palvella tuleepi; sillä Hän ei konsaan katoa!" Tuskin tähti taivaalta katosi, kun nousi kuu hänen siaansa ja lauhkealla valollansa luonnon kaiken kaunisti. "Siinä se onkin mun Jumalani!" sanoi Abraham taas ja rintansa riemuitsi. Vaan ei aikaakaan, niin jo turhuutensa huomaitsi; sillä taivaan kannelta katosi kuukin vuoronsa ja kaunis valonsa vaaleni. Tätä Abraham murehti; mutta vihdoin valkeni taivaan ranta ja idästä yleni aurinko. Sitä kun pimeys pakeni ja luonto kaikki loisteli, ihastui Abraham taas ja lausui iloissansa: "toden totta! se mun Jumalani on, sillä hän on muita kaikkia kauniimpi!" Mutta taivaan kannen kierrettyään meni aurinko maillensa myös ja salasi säteensä, "Ei ole sekään se Jumala, jota haen ja etsiskelen!" sanoi silloin Abraham ja arveli, ajatteli, miten se mahtoi olla jalo, suuri ja ylhäinen, joka kaiken sen kauneuden aikaan sai, mikä vasta vielä häntä ihastutti ja viehätti. Tämä jalo, ylhäinen olento ja kaiken löytyvän luoja oli siitä päivin Abrahamin ainoa Jumala. Sitä ylisti ja palveli hän eikä toista enää etsinyt. E.S.
Jalo ja suuri on ihminen! kaikki tiedon haarat tutkii hänen alati Valpas ja vireä henkensä ja salaisimmatkin seikat selittää hän järkensä johdolla kauniita taidetöitä saapi hän aikoihin, ja satakausia kestää ja säilyypi, mitä väkevä kätensä kallion kivistä rakensi.
Yksi vaan on vieläkin suurempi ja sen edessä tulee ihmisen nöyristyä, sillä Hänen voimansa ja viisautensa ovat verrattomat ja niitä Hän ei keltään saanut ole, vaan ne olivat jo Hänellä aina aikain alusta. E.S.
2.
Jalo on ihminen.