Keväällä 1847 jätti hän näitä synkkiä seutuja ja siirtyi taas eteläänpäin Jeniseijoen latvoille ja Baikaljärven rannoille, jossa oleskeli 1848 vuoden syksylle asti. Siellä Venäen valtakunnan rajalla tutkieli koko joukon enemmän tahi vähemmän Tatarilaisiksi muuttuneita Ostjaki- sekä Samojediheimokuntia. — Kaiken tämän ajan oli Kastrén'in terveys varsin huono ollut; yskä ja verensylky hätyyttivät häntä alinomaa ja kerran oli jo niin heikoksi tullut, että läsnä olevat luulivat kuolemaisillaan olevan, ja alkoivat riidellä perinnöstä. Vaikka vähä väliltä aina tointui jälleen, täytyi hänen viimein heittää kaikki tutkinnot ja kiirehtiä kotimaalle, johon joutui v. 1849 Helmikuussa, oltuansa poissa neljä vuotta umpeensa.

Terveenä ja rahallisna oli kotoa lähtenyt; nyt palausi sinne köyhänä ja puolikuollehena; eikä ollut hänellä mitään virkaa, jolla olisi tainnut elää. Silloin tarjottiin hänelle paikka Pietarin akatemiassa palkaksi monista vaivoistansa. Vaan ei hän sitä ottanut vastaan, sanoen: "Elämäni onnen olen ehkä hyljännyt, vaan se on minut lohduttava hädän ja huolen hetkinä, että sen olen tehnyt kotimaani tähden. Ei niin että luulisin Suomen ei voivan olla minua vailla, mutta minä en voisi itseäni pitää kunnon miesnä, jos luopuisin siitä lipusta, jota tähän asti uskollisesti olen seurannut. Arvattavasti masentaisi semmoinen luopumukseni nuoren kotimaallisen kirjallisuuden ystäväin intoa ja sen vastustajat riemuelisivat nähdessään Suomea harrastavien myövän itsiään vieraan palvelukseen. — Mitä tulleekin osakseni, pysyn aina vakaana ja tyytyvänä, niin kauvan kun en ole pettänyt tiedettäni ja kotimaatani."

Tämä mielijalous sai viimein kuitenkin ansaitun palkkansa. Suomen yli-opistohon asetettiin Suomen kielen rohvessorin virka, jommoista siinä siihen asti ei ollut löytynyt, ja ensimäiseksi rohvessoriksi määrättiin Kastrén. Yliopiston kansleri, silloin perintöruhtinas, nyt keisarimme Aleksanteri, antoi Maaliskuulla 1851 Helsingissä käydessään itse Kastrén'ille vakuuskirjan siihen virkaan. — Siitä oli riemu suuri koko Suomen maassa, toivo rusotti kuni paremman päivän koitto, — mutta toisin oli Jumalan käsittämätöin tahto säätänyt. Muutamia kuukausia vaan sai yliopisto iloita uudesta opettajasta, — jo Toukokuun 7 päivänä vei hänet armotoin kuolema kovan kärsimisen perästä tuonelaan.

12.

Kreivi Pietari Braahe.

Suomea hallitseva.

Kuningas Toinen Kustavi Adolf, tämä uskon uljas sankari, joka evankelion puhdasta oppia puolustaen kesken ikänsä kaatui Lütsenin kedolla, vaikutti jalon henkensä kautta voimakkaasti koko kansaansa, jonka sisällinen voima nyt ikäänkuin unesta heräsi. Hän oli ympärilleen ko'onnut koko joukon uhkeita miehiä, joiden nimet aina elävät muistossa mainioina, ja näihin kuului Kreivi Pietari Braahekin. — Hän oli syntynyt Ruotsinmaalla Helmikuun 18 päivänä vuonna 1602. Käytyänsä kotimaassaan koulua ensin matkusti hän aikansa Saksanmaalla, kartuttaen entistä tietoansa, vaan palasi jo v. 1626 Ruotsiin takasi ja meni sieltä valta-virkoihin.

Osoitellessaan nerollista taitoaan monessa eri toimessa oli hän vaihetellen sekä rauhan, että sodan seikkoja asioinut, koska hän vuonna 1837 nimitettiin Suomenmaan hallitusmieheksi. Tämä toimi oli Braahelle omansa. Hänen vilkas ja vireä luontonsa vaati lavean vaikutusalan ja tätä ei suinkaan häneltä puuttunut Suomessa; sillä surkeassa tilassa tosin oli silloin maamme ja kansamme! Alituiset riidat Venäjän kanssa ja varsinkin "nuijasodan" kovat kotoiset taistelut olivat suuresti sortaneet Suomeamme ja kaikki sen sisälliset seikat sotkeneet siksensä. Päähallitus oli etäällä Ruotsissa ja vaikeata oli täältä käsin maakunnan puutteita poistella. Suomessa taas eli ylimäiset virkamiehet keskenään riidassa ja kun eivät yhteistä, mutta omaa etuansa katsoneet vaan, niin heistä ei maakunnalle muuta ollut, kuin haittaa ja vahinkoa. Vapaa vallas-sääty polki talonpoikasta kansaa väkivaltaisesti, kohdellen sitä ylpeydellä; papit ja opettajat olivat vähätietoisia, ja harvassa niitäkin. Venäjän uskoiset papit maamme itäisillä rajoilla taisivat tuskin "Isämeitää" selvään lukea; ja vuodelta 1640 mainitsee ilokseen Braahe, että Käsisalmen tienoissa silloin oli 15 kreikan uskoista pappia, jotka ulkomuistilta osasivat uskonsa tunnustukset. Paljoa parempi tuskin oli Luterialainenkaan papisto, sillä Braahen täytyi heidän suhteensa määrätä, ett'ei ketään asetettako seurakuntiin papiksi, joka ei katkismustaan osannut. Ja samoin valittaa Turun piispa Rotoovio useamman kerran silloisten pappien suurta raakuutta. Arvattavasti oli muiden säätyjen tieto ja valistus vieläkin vähempi ja kansan keskeiset seikat kaikkein kurjimmat. Uhalla poltti talonpojat toiset toistensa kyliä ja samassa toisinaan omiansakin. Toiset muuttivat tavaroineen etäisiin metsiin eli synkkiin saloihin, ja näin jäi tilat, talot useinkin autioiksi. Tähän surkeuteen tuskin taisi enää apua toivoakaan, sillä laittomuus ja väkivalta oli yleinen. Näin oli kaikki joutunut kurjalle kannalle Suomessamme; vaan ihmekös olikaan tuo? Sillä aina Klas Flemmingin ajoista oli maakunta kaivannut vahvaa ja kunnollista hallitusmiestä, ja kuinka siis yleinen paha olisi poistettu?

Suomen päälliköksi tuli nyt vihdoinkin Braahe, ja hänessä löysi kovasti kärsinyt kansamme auttajansa. Suomen tilaa tiedustellen matkusti hän kohta tultuansa talven aikaan vuosina 1637 ja 1638 halki maamme ja kävi Viipurit, Käkisalmet, Savonlinnat sekä monet muutkin maaseudut. Kohta sen jälkeen kulki jo Pohjois-Suomessa ja kävi sieltä meritse palatessaan Turkuun Ahvenenmaankin saaristossa. Kolme eri kertaa matkusti Braahe näin maassamme ja kuitenkin oli tämmöinen matkustus siihen aikaan nykyistä vaikeampi. Teitä oli harvassa hyvin ja nekin vallan huonoja, kansa oli köyhää ja maat vähän asutut. Mutta Kreivi Braahe oli toimessaan ahkera eikä vaivoja kamonnut, vaikka terveytensä oli heikko eikä suinkaan kehuttava.

Näistä hänen matkoistaan oli suuri hyöty maallemme, sillä tarkka silmänsä keksi kussakin kohdassa puutteet pian ja vakaa tahtonsa koki ne myöskin parannella, — Niin oli vahva hallituksensa maakunnan laille ja säännöille hankkinut kohtakin entisen voimansa, ja Braahe tiesi sekä ylellisen vallattomuuden hillitä Suomessa, että taas toisaalta päin suureti arvonsa kautta Ruotsissa vakaasti valvoa Suomenmaan totista etua. Juuri sentähden Suomalaiset Braahea rakastivatkin suuresti, ja häntä sanottiin yleisesti "maanisäksi," samoin kuin hallitus-aikaansa kauan jälkeensä päin kehuttiin "kreivin ajaksi." Tätä tarkoittaa vielä nytkin se maine kun sananparressa sanotaan jonkun asian tapahtunen "kreivin aikoina," siinä mielessä muka, että kreivi Braahen hallitessa oli aika onnellinen maassamme. — Näistä päivin alkoikin Suomi taas voimattomuudestaan kostua ja ulkonainen tilansa parata. Mutta Braahe oli viisas ja jumalinen mies, joka hyvästi tiesi, ett'ei laki ja säännöt yksinään auta, ell'ei kansa tiedä ja tajua niiden todellista hyötyä. Hän ymmärsi sen, että jos kansan vielä raakana ollen ulkonainen pakko vähänkään helpponeisi, niin lainkin kuuliaisuus katoaisi samalla. Sen tautta tahtoi hän itsessään kansassa ensin herättää elävän totuuden tunnon ja sen vahvalla perustuksella asettaa koko sen vastaisen olon ja menestyksen. Mistä tämä totisen sivistyksen siemen oli saatava, sen tiesi hän myös, ja ensimäinen huolensa olikin siis saada Pyhää Raamattua kokonaan Suomen kielelle käännetyksi, koska entiset suomennokset olivat vaellinaisia ja nekin jo harvassa. Tämä tärkeä työ tulikin vuonna 1642 toimeen ja vaikka ensimäiset pipliat vielä olivat hinnaltaan kalliita, — ne painettiin muka Ruotsissa, — ostettiin niitä niin mieluisesti, että vähällä aikaa koko painos meni kaupassa. Braahen toimesta rakennettiin myös uutteraan kirkkoja, seurakuntiin asetettiin taitavampia pappia opettajiksi ja vanhat kelvottomat pantiin viralta pois. Nuorisoa varten asetettiin uusia kouluja maan eri-seutuihin, niinkuin Helsinkiin, Hämeenlinnaan, Joensuuhun, Pohjanmaalle, Savonlinnaan ja Käkisalmeen Karjalassa. Viipuriin perustettiin korkeampi opetuspaikka "kymnaasin" nimellä ja samanniminen korkeakoulu Turussa muutettiin vuonna 1640 yli-opistoksi. Kreivi Braahe, jonka neuvosta kuningatar Kristiina tämän muutoksen sääti, määrättiin myös uuden yliopiston pääkaitsijaksi, ja sen virkansa piti hän aina kuolemaansa vuoteen 1680 asti, Vaikk'ei hän kaiken sen aikaa hallinnut maatamme. Maaherrana Suomessa oli Braahe kahteen erikertaan, nimittäin vuodesta 1637-1640 ja taas vuodesta 1648-1650 taikka viisi vuotta vaan yhteensä; mutta paljon ennätti hän silläkin välin jo maamme hyödyksi vaikutella. Hän saatto maaviljelyksen paremmalle kannalle ja rakennutti uudesta useampia kaupunkia maahamme. Näistä mainittakoon Kristiina, Kajaani ja Salosten kaupunki, jota perustajansa nimeltä sanotaan myöskin Braaheksi. — Kaikki maamme seikat tutki ja tiedusteli Braahe ja kussakin kohdassa sai hän useinki vähillä varoilla suuria parannuksia tehneeksi. Syystä siis voi hallitus-ajastaan tiliä tehden luottamuksella sanoa: "minä olin maakuntaan tyytyväinen ja taas maakunta minuhun." Hänen ansiotaan palkiten olisi kuningatar Kristiina ylentänyt hänen Herttuaksi; vaan Braahe oli entiseen nimeensä tyytyvämpi eikä huolinut koko Herttuan arvosta.