Tulee siitä petraemä, päivän siinä imettää, syöttää, puhaltaa lastansa, vaan lähtee iltasella karjaan jällensä ja varottaa Leskiakkaa: "Tuo vielä kerran huomenuksella lapsi tänne ja kerta toisena päivänä, sitten minun pitää karjan kera muille maille loittoon lähteä."

Lähtee Leskiakka toisenakin päivänä lasta hakemaan linnoilta viedäksensä metsään. Syöjätär ei antaisi, vaan mies sanoo: "Vie vain, käytä ulkona vähäsen, rauhallisempi tulee yöllä, kun metsässä päivän on." Ottaa siitä Leskiakka lapsen käsivarrellensa ja kulkee metsään suolle. Laulaa siellä entiseen tapaansa:

"Sinikkisein, punikkisein, tule ihosi imettämähän, kannettusi katsomahan; ei on syö Syöjättäreltä eikä juo Juojattarelta, eikä nännien nenistä eikä petkeleen perästä!"

Ei aikaakaan, kun tulee petraemä karjasta taas lapsensa luokse ja imettää häntä niinkuin eilenkin. Siitäpä hyvin kauniiksi kasvaa lapsi, jott'ei maalla mointa. Arvelee kuninkaan poika, sanoo Leskiakalle: "Eiköhän millä voisi petraa jällensä ihmiseksi saada?" — "Ei tiedä", vastasi Leskiakka, "lähdehän itse metsään, kun taljan päältänsä heittää, niin minä päätä etsin siinä häneltä, sinä sillä ajalla talja polta." Lähtevät siitä nyt yhtenä lapsen kera metsään, niin tulee petraemä imettämään lastansa kuin edellisinäkin päivinä. Sanoo Leskiakka hänelle: "Kun nyt huomenna loittoon lähdet, minä sinua en enää näe; anna, jälkimmäisen kerran muistoksi päätäsi etsin." No, se riisui siihen petran ketut päältänsä ja etsitti Leskiakalla päätänsä. Kuninkaan poika sill'aikaa pisti taljan tuleen. "Mikä tässä karsuu?" sanoi nainen, katseli ympärillensä ja näki oman miehensä. "Voi, taljani poltit! — miksi poltit?" — "Sinua ihmiseksi saadakseni." — "Ka, nyt minä alastonna raukka olen", sanoi nainen ja muuttui kuosaliksi, pesinpaalikaksi, kertovärttinäksi ja muuksi. Mutta kuninkaan poika ne kaikki hävitti, kunne sai ihmiseksi jällensä. "Ka, miksi sinä minua tahdot sinne Syöjättären syötäväksi?" kysyi nainen. "Ei syö enää", vastasi mies; ja lähdettiin kolmen kannan kotiin astumaan. Linnoille tultua sanoi kuninkaan poika palvelijoille: "Laittakaa kylyn alus kolmen sylen syvyydelle tulta, tervaa täyteen, ruskea vaippa levittäkää päälle ja siniset vaipat astuimiksi." Vaan Syöjättären tyttäreltä kysyi: "Eikös laadi mielesi kylyyn?" Tämä luuli miehensä hyvyydessä kyselevän ja läksi äitinsä keralla sinne. Tulivat kylyyn, niin ruskealle haljakalle astuivat ja sinne tuiskahtivat ähkyen kumpainenkin kolmen sylen syvyydelle, tulen ja tervan sekaan. Sieltäkin Syöjätär sakarinsa vielä loi maalle kirjuen: "Tulkoon maalle matoset, ilmoille itikkaiset, ihmisille vaivaksi!" — Sen pituinen se tarina.

KUMMALLINEN TAMMI

Oli mies ja nainen, joilla oli yksi ainoa tytär. Tyttö oli kaunis ja siivo ja sen vuoksi vanhemmillensa ylen rakas. Kuolipa äkkiä häneltä äiti, niin isä meni toisesti naimiseen ja sai tietämättänsä Syöjättären akaksensa. Siitä muuttui tytönkin olento. Siihen asti oli isänsä pitänyt häntä kuin silmäteräänsä hellästi, kun oli hänen ainokainen lapsensa; mutta Syöjättärellä oli jo täysikasvuinen tytär entuudestansa, niin vihasi ukon tytärtä aina ensi tulostansa ja vaivasi kaikenmoisella.

Laadittiinpa muutaman kerran linnoilla pidot, ja kuningas käski rahvasta keräämään joka haaralta. Orjat läksivät liikkeelle heti, ja kaikki kutsuttiin rujot, rammat, köyhät, kurjat, perisokeat kuninkaan käskystä linnoille. Määräpäivänä lähtee Syöjätärkin tyttöinensä siitä ukon kodista niihin kuninkaan pitoihin, niin olisi ukonkin tyttären tehnyt mieli sinne, pyrki keralle ja sanoi: "Ottakaa minua joukkoon!" Mutta toiset eivät huolineet hänestä. Syöjätär vielä häpäisi häntä ja puhui vihaisesti: "Vai ottaisimme me sennäköistä tuhkimusta joukkoomme! On sinulla kotonakin tekemistä." Sorti samassa kiukaan, kaasi nelikon ohraa sekaan ja sanoi tytölle: "Tuoss'on työtä; kun et siitä selvää saane, kunne minä pitoloista tulen, niin päältäsi poikki!" Lähtivät matkaansa.

Tyttörukka suruissansa meni äitinsä haudalle ja itki siinä, itki, ettei voi sanalla sanoa. Hänen siinä itkiessään nousi äitivainaja haudastansa, ojensi hänelle vitsasen ja sanoi: "Elä itke, tyttöseni, mene, tällä vitsalla sivalla ristin-rastin siinä kiukaan päällä, niin työsi tulee toimeen." Siitä painui hautaansa takaisin. Tyttö kun ei enempää nähnyt äitiänsä, vaan se jo oli kadonnut, otti sen äitinsä antaman vitsan ja läksi kotiinsa. Siellä kun kiuasta sivalsi sillä, niin ohrat heti juoksivat nelikkoon, ja kiuas tuli kohdallensa.

Syöjätär tyttöinensä sillä aikaa matkasi linnoille. Vähän matkan päässä tuli tiellä vastaan oinas, sarvissa keritsimet, ja rukoili heitä: "Keritse minut, ota villat palkoistasi." — "No, mekö sinua rupeaisimme, kurja, keritsemään, sinusta pölyytymään, saastumaan vaatteiltamme!" sanoi Syöjätär oinaalle, ja läksivät edellensä. Menivät taas kotvasen, niin tuli vanha kerjäläisukko vastaan ja sanoi: "Etsi, sisko, päätäni, minä annan sauvan palkoistasi." No, eiväthän ne linnoille-menijät semmoiseen työhön ruvenneet: "Mekö sinulta, kurja, rupeamme tässä nyt päätä etsimään, kuninkaan pitoihin kun olemme matkaamassa, sinusta täitymään, pölyytymään!" sanoivat ukolle ja kävivät edellensä.

Mutta Tuhkimus kun sai kiukaan ja ohrat asemellensa, läksi toisia vielä jälkeen ja saapi samaa tietä astumaan. Tuleepa vähän matkan päässä se samainen oinas häntäkin vastaan ja pyytää villojansa keritsemään. Tyttö keritsee sen ja saapi villat palkoista. Menee siitä vähän matkaa taas, niin tulee se vanha, sauvalla kulkeva ukko hänelle vastaan ja pyytää päätänsä etsimään. Tytön kun oli ukko rukkaa sääli, ei epäillyt ruvetessansa, vaan etsi häneltä pään ja sai sauvan palkoista. Vieläpä neuvoi häntä ukko ja sanoi: "Kun nyt kuljet tästä kotvasen, tulee tienhaara, pikkarainen polkunen eteesi. Mennös sinä, tyttöseni, sille polkumelle, ja kun sitä käydessäsi tulee iso tammi vastaasi, sinä sauvallasi sivalla sitä ristin-rastin, niin sieltä sinulle avautuupi hyvyyttä kaikenjytyistä." Tyttö lähteekin ukon neuvomaa tietä astumaan, ja kun poikkeaa tienhaarasta pienoiselle polkumelle, löytää sieltä suuren, suuren tammen, jota sivaltaa sauvallansa. Heti aukenee jo tammi, jonka sydämestä löytää hyvyyttä kaikenlaatuista, mitä ikään olla saattaa. Hän vaatetsii siinä kauniiksi, ottaa komean hevosen tammesta, hyppää sille selkään ja ajaa kavahuttaa linnoille; hevonen hyppää suoraan linnan seinästä päällitse patsaaseen kiinni, ja itse kavahtaapi linnaan, pöydän päähän istumaan. Siinä häntä hyvänä pidetään, syötetään, juotetaan kuin vierasta ainakin; ja rahvas kaikki ihmettelee vieraan tyttären kauneutta, mistä siihen lienee ilmestynyt, kun ei häntä kukaan tunne eikä tiedä. Istuuhan siinä, syödä näpöstelee; vaan Syöjättären tytär pöydän alla luita kaluaa. Se kun oli siellä vastuksina, rahvas potkieli häntä, jotta silmä puhkesi. Päästiin sitten syömästä, niin Tuhkimus alkaa lähteä kotiinsa. Lähdetään häntä silloin perästä, mutta Tuhkimus sormuksen heittää sormestansa, niin kaikki linnan väki jääpi tavoittelemaan sitä, ja hän pääsee pakoon, hyppää hevosellensa selkään ja ajaa kavahuttaa tammeensa. Siihen jättää hevosensa, riisuu vaatteensa, muuttaa omat huonot ryysynsä taas päällensä ja menee, asetakse kiukaan perään kotiinsa.