Tulipa kuningas kiven kupeelta poikia katsomaan, mimmoisia nuo ovat, niin tääll'ei mitänä. Siitä jo sydäntyi vaimoonsa, tuli kotiinsa ja sanoi: "Sinä jo kolmasti minua valehdellut olet, mikä sinä olet? Lähden saaresta kerjäläisten sanomaa linnaa katsomaan." Nainen vielä koki estää häntä menemästä, vaan kuninkaan poika ei ollut hänestä ollaksensa, heitti samassa kotinsa ja läksi matkalle. Tulee sillalle, niin jo pojat näkevät hänet, kaikki yhdeksän tulevat hänelle vastaan ja vievät kantamalla kotiinsa. Panevat siellä ruoalle heti ja syöttävät, juottavat kaikenmoisella. Kysyy kuninkaan poika heiltä: "Mistä teillä tämä näin hyvä eläntä on ja niin paljon eloa?" Akka, poikien maammo, istuu karsinassa, kuulee kysymyksen ja haastaa kaikki tapauksensa. Kuninkaalle siitä jo menee mieleen: tässä tämä onkin minun vaimoni. Vaan ei virka mitään, lähtee kotiinsa ja käskee piikojen sauna panna lämmetä. Kynnyksen viereen kaivatti kuopan, panetti sydämen varia kiviä täyteen ja veran päälle, jott'ei mitään näkyisi.
Sauna kun oli lämmitetty, vietti sitten vaimonsa kylpemään. Astuu kuninkaan pojan puoliso saunatietä, hyppii, hyppii niinkuin ainakin hyvällä eläjä, ja kun tulee saunan ovelle, hyppää taas kynnykseltä veralle, mutta verka petti, ja hän putosi samassa tuliseen kuoppaan. Siellä paloi, kaikki kärventyi se Syöjättären tyttö palkaksi hyvistä töistänsä, eikä sen kovemmin nähtynä häntä. Vaan kuninkaan poika läksi huomenna naistansa ja poikiansa kuusilla rattailla saaresta käymään ja toi ne kotiinsa kaikki. Siellä eletään vielä tänäkin päivänä. — Sen verta sitä tarinaa.
TYNNYRISSÄ KASVANUT POIKA
Kuninkaan poika ennen läksi kaupungista maalle kävelemään, talonpojan tyttöjä katselemaan. Oli sitten muutamalla leskellä kolme tytärtä, kaunista hyvin ja sievää. Menipä kuninkaan poika saunan seiniviereen, jossa tiesi tytärten sisällä olevan, kuuntelemaan, mitä he haastaisivat.
Tytöt paraallansa pakinassa. Nuoremmat sisaret kysyivät vanhimmalta: "Mikä työ sinusta paraitse käypi?" Vastasi tämä: "Minusta käypi se työ paraitse: yhdestä ohran jyvästä teen kaikenlaista syömistä ja juomista." Kysyttiin keskimmäiseltä sisarelta: "Mikäs työ sinusta, sisko, käypi parhaittain?" Hän vastasi: "Minusta se työ syntyy sievimmästi: yhdestä pellavan kuidusta teen kaikenlaiset sulkut ja silkit." Kysyttiin viimeksi nuorimmalta: "Mikäs työ sinusta parhaittain käypi?" Vastasi hän: "No, minä nyt en muusta työstä pidä kuin: kolme kertaa saan poikia, kolme poikaa kustakin vatsan väestä, joilla
"kuu kupeesta kuumottavi, päivyt ompi päälaella, kädet on kultaa kalvoisesta, jalat hopeiset polvista."
Kuninkaan poika pani sen mieleensä: "Se minun on, kuka semmoisia poikia tekee", ja meni kotiinsa, jossa ilmoitti asian vanhemmille. Oli siinä sitten kuninkaan linnassa vanha lapsen-ämmä, joka toivoi tytärtänsä kuninkaan pojalle morsiameksi. Vaan kuninkaan poika siitä ei huolinut eikä totellut vanhempiansa, jotka eivät olisi suvainneet hänen niin alhaisesta säädystä naivan. Hän nai lesken tyttären. Kun sai morsian kohdulliseksi, tuli kuninkaan pojan vuoro mennä sotaan. Sillä aikaa vaimo poiki, ja käytiin se sama vanha ämmä pesemään. Sepä kantoi kuninkaan pojan naiselle vihaa, toi kolme koiranpentua mukanansa, vei pojat pois, minne lie vienyt, ja jätti koiranpennut sijaan.
Tuli mies sodasta kotiin, niin sanoo heimokunta: "Tuhottava on naisesi, kun koiranpentuja tekee kuninkaalliseen sukuun." Ei tuhonnut mies kuitenkaan, arveli: "Annahan, tekee toisen kerran vielä." Aikaa vietellen tuli taasen kuormilliseksi nainen, ja kuninkaan pojan niin ikään tuli sillä samalla aikaa vuoro sotaan lähteä. Mitäs ollakaan? Kun sai nainen taas pojat, se samainen ämmä käytiin pesemään. Hän toi kolme koiranpentua muassansa, jätti ne siihen ja pojat vei kerallansa. Mies kun tuli kotiin, sanoivat taas heimolaiset: "Tuhoa pois vaimosi, häpäisee koko kuninkaallisen suvun." Ei hennonut kuninkaan poika tappaa naistansa kuitenkaan, päätti säästää vielä häntä, kunne kolmannesti lapsia saisi, eikö tuo viimeinkään tapaansa muuttaisi.
No, meni aikaa taas äijän, niin nainen vielä kävi kohdulliseksi, ja miehen samalla aikaa tuli lähteä taas sotaan. Syntyi naiselle miehen poissa ollessa niin ikään pojat, ja entinen ämmä käytiin nytkin pesemään. Mutta nainenpa ei ilmaissutkaan kuin kaksi poikaa, kolmannen rintojensa alle peitti, niin akka ne kaksi poikaa vain sai, kolmatta ei tiennyt kaivatakaan. Mies kun palasi taasen sodasta, sanottiin hänelle: "Ei nyt tehnyt kuin kaksi koiranpentua vain sinun naisesi, nyt se pitää tuhota." Vaan ei sittenkään hän häntä tuhonnut; pani tyhjään tynnyriin ja työnsi mereen. Nainenraukka kuitenkin vei sen yhden pojan rintojensa alla kerallansa, ei näyttänyt kellekään.
Ajeli siellä se tynnyri, ajeli viikon aikaa aaltoloita, jotta jo tuli ahtaaksi kahdelle. Sanoi poika äidillensä: "Oi äitiseni, minä potkaan tynnyrin halki." — "Elä potkaa", kielsi äiti, "veden varassa olemme." No, ei potkaissut poika, totteli äitiänsä. Oltiin vielä siellä, oltiin viikon aikaa, ja tynnyri kävi aina ahtaammaksi, — yhähän se poika kasvoi kasvamistansa. Sanoi siitä niinkuin viimeinkin: "Potkaan pohjan tynnyristä." Ei hän sillä kertaa kuitenkaan saanut maammoltansa vielä potkaista; vaan tuli aikaa myöten tynnyrissä asuminen vielä sittenkin ahtaammaksi, niin sanoi jo kolmannen kerran: "Potkaan tynnyrin, maammo, halki." No, äiti kun tunsi tynnyrin kahdapäin heiluvan, siinä vain jylkyttävän, arvasi jo matalalla oltavan ja sanoi pojalle: "Potkaa, poikaseni, kun potkaat, ei tässä meille muustakaan apua tule."