UKON TYTÄR JA AKAN TYTÄR
AVANNOLLA KEHRÄÄJÄT
On ukko ja akka, ja heillä on tytär; vaan surma tuosta vie äidin, niin ukko kun toiste naipi, Syöjättären saapi eukoksensa. No, eihän mitään; eletään, ollaan muutaman aikaa yksissä, niin jopas lapsen tekee Syöjätär, tyttären muka hänkin, ja siitä päivin ukon tytärtä alkaa vihata. Mitäs, kasvavathan lapset toistensa rinnalla kuitenkin ja saavat täysiaikaisiksi; vaan siitäkös vasta alkaa nyt emintimä ukon omaa tytärtä vaivata jos jollakin ja pyytää vain hengeltä saada, se kun on kaunis ja suloinen, vaan oma tyttärensä rietas ja ruma.
No, mitäs ollakaan tuosta; joutuipa syksy, ja järvet kävivät jäihin, niin Syöjätär tuuralla rantaan jyysti avannon ja siihen tyttäret asetti kehräämään reunalle; omalle tyttärelleen sulkkukuontalon laati sorean, vaan ukon tyttärelle ilman sammalia vain pani kuontaloon. "Istukaahan", sanoi, "kehrätkää nyt siivolla tässä: keltä kirvonnee kuontalo järveen, se sitä hakemaan sieltä." Tyttäret jäävät istumaan siihen ja kehräävät, kehräävät avannolla yhdessä, vaan jopas ukon tyttäreltä kuontalo avantoon kirposi, eikä muuta, käsketään hänen se järvestä käydä. Tyttö itkee, itkee, itkee nyt sitä, eikä voisi hän järveen kylmään lähteä, kovin on hirveätä hänestä, vaan eihän mikä auta, käsky on kova ja toteltava kohta. No, ei muuta, hyppäsi tytär avantoon tuosta, vaan kun jään alle solahti, siellä tuo kaunis tie levesi semmoinen, reimahti eteen hänelle, ettei paremmasta apua. Tytär sitä saapi astumaan, kulkee, kulkee edelleen kotvasen, niin tulevatpas huonukset vastaan, nuo melkoiset jotenkin, linnaksi pienet, taloksi suuret. Siitä ihastuu tyttö, ei kaukaa arvele, vaan astuu ovesta sisälle ja hyvän päivän tekee tullessansa. Tuvassa ei eläjiä ole muita kuin vanha väkäleuka akka vain yksinänsä. Se kuulee tervehdyksen, niin alkaa leppeästi puhutella tytärtä, kysyy: "Kenpä ja kusta sinä, lapsirukka, olet?" — "Olenpahan tyttöriepu pahainen, tuolta yläilmoista tullut", sanoi vastaan tyttö, kertoi akalle asiansa, miten kehrätessä häneltä kuontalo avantoon kirposi, jotta piti etsiä nyt sitä, ja pyysi työtä ja ruokaa talosta. "Ka, tarvitsisin minä piian, kun vanha jo olen", sanoi akka, "enkä paljon enää työhön pysty, vaan oletkos sinä töitä oppinut mitä?" — "Olenhan minä niitä näitä vähän toki toimitellut", vastasi tyttö, "tekisin nytkin, minkä voisin." — "No, kun sinä työhön kyennet", virkkoi siitä jo akka, "käyhän ensinnäkin, suomi puhtaaksi läävä."
Tyttö menee työlleen siitä ja alkaa suomia läävää niinkuin käsky oli; käsillään nostelee lehmien jalat, kopistelee, pakahuttelee sorkat, helmoillaan pyyhkielee kaikki, ja koko sen läävän niin siivoaa hyvästi, ettei paremmasta apua. Siitä kun työnsä oli tehnyt ja läävä oli puhdas, palasi tupaan takaisin ja pyysi taas emännältään työtä. "No istuhan, lepäile tässä, minä ulkona käyn vähäsen", vastasi akka ja sitä tietänsä meni läävään, omin silminsä näkemään muka, onko tuolla siivottu miten. Eukko siellä nyt läävän näki, että oli puhdas ja siisti, niin kysyi jo itsiltään lehmiltä, sanoi: "Mitys oli piika?" — "Hyvä", sanoivat lehmät, "ka, hyvä, semmoista meillä ei ole iässä ollut, kaikki sorkkamme, jalkamme käsillänsä nosteli, pyyhki ja puhdisteli hyvästi, semmoinen oli piika." Akka kuultuansa tämän kävi hyvillensä heti ja kulki tupaan siitä, virkkoi tyttärelle: "Hyvästi olet lääväni suominut; menepä nyt, pane lämmitä kyly."
Mitäs; tyttö meni, lämmitti kylyn, hautoi vastat, haalisti vedet, ja kun kaikki oli valmistanut hyvin, kävi sanomassa emännälleen sitten. Tämä silloin sisiliskoja koko ropeellisen antoi tytölle. "Mene", sanoi, "kylvetä nämät." Tyttö meni tyytyen työhönsä eikä suuttunut tuosta, vaan kylvettää mosutti sisiliskot hyvästi, yksin yksitellen pesi, valeli saunassa, josta kaikki latoi ropeelle taaskin ja vei emännälleen käteen. Akka heti kysyy sisiliskoiltaan siinä: "No, mitys olikaan piika?" — "Ka, ei ole meidän iässämme niin hyvää vielä ollut", vastasivat yhtä suutansa sisiliskot silloin, "tämä niin siististi, somasti meidät yksin yksitellen lämpimillä vesillä kylvetti kaikki." Kuultuansa tämän akka tyttärelle antaa lippaan käteen, toisen toiseen ja sanoo: "Nyt saat, tyttöseni, kotiisi mennä, pidähän vaivoistasi nämä." Tyttö sanoi kiitokset emännälle päästäksensä matkalle, ja samassa aukeaakin kaunis, leveä tie taas järvessä, jota saapi tytär astumaan. Kulkee, kulkee sitä myöten kotvasen, niin jo avannon suulle pääsi lippainensa ja läksi astumaan talolle. Täällä Syöjätär kakkaraa paistaa kodissa, kun alkaa haukunta kuulua pihalta; haukkuu näet koira avannolta tulijata. Syöjätär kuullessaan tämän juoksee tuvasta pihalle ja kokee asettaa koiraa, vaan tämä ei kiellosta huoli, haukkuu vain yhä: "Kiukaa, kaukaa, ukon tytär tulee, lipas kultaa, toinen hopeata olkapäillä." Syöjättärellä säylä on kädessä, niin sillä lyödä napautti koiraa, sanoi: "Mitä horajat, etkös hauku: 'Ukon tytär tulee, lipas tulta, toinen tervaa olkapäillä'." Koira vain älähti kerran, vaan ei totellut kuitenkaan, haukkui vaan ehtimiseensä: "Kiukaa, kaukaa, ukon tytär tulee, lipas kultaa, toinen hopeata olkapäillä."
Pääsi tyttö jo kotiinsa siitä ja vei lippaat aittaan, jossa kun aukaistaan kannet, näissä kultaa on toisessa, toisessa pelkkää hopeata niinkuin koira oli haukkunut. Mitäpä tästä; Syöjätär kun tämän näki, vei toisesti tyttäret avannolle ja reunalle asetti kehräämään taaskin; omalle tyttärelleen panee sammalia kuontaloon, vaan ukon tyttärelle sulkkua, sanoo: "Istukaahan, kehrätkää nyt tässä, kumpaiselta kuontalo järveen kirvonnee, se sitä käymään sieltä."
No, siihen jäävät tyttäret avannolle, istuvat, kehräävät yhdessä; vaan ei aikaakaan ollut, niin jo akan tyttäreltä kuontalo kirposi avantoon, eikä muuta, vaan tuli järvestä hakea nyt se. Tästäkös tytölle hätä; lähteä pitäisi, vaan pelottaa toki järveen kylmään mennä. Hädässänsä hiivistelee, hyvistelee aikansa ensin, vaan jo hypähtää siitä avantoon kuitenkin, ja siellä taas jään alla tie leviäksen eteen kuin ukonkin tyttärelle taannoin. Sitä kun astuu edellensä ja kulkee, kulkee kotvasen, tulevat huonukset vastaan hänelle, nuo hyvät semmoiset, linnaksi pienet, pirtiksi suuret. Niihin menee tyttö sisälle, vaan ei hyvää päivää tehnyt tullessansa, kävi vain istumaan lavitsalle.
Tuvassa akka on eläjänä yksinänsä kuin toisenkin tyttären käydessä. Hän alkaa puhutella vierasta, kysyy: "Kenpäs ja kusta sinä, lapseni, olet?" — "Olenpahan yläilmoista tuolta", vastasi tyttö, "tänne läksin palveluksen etsintään, etkö ottaisi piiaksesi minua?" — "Ka, tarvitsen minä palvelijan", sanoi vastaan akka, "vaan mitäpäs taidat sinä töitä?" — "No, ne minä tehnen, mitkä toinenkin", pakisi tyttö, "panehan työtä jos mitä." No, akka tyttären otti piiaksensa, kun niin kuuli toimellisen olevan, ja antoi hänelle työtä, sanoi: "Käyhän, suomi puhtaaksi läävä."
Tytär meni työllensä siitä, vaan oli muka se toimitus hänestä halpa, niin alkoi äissänsä telmää, ryskiä läävässä, löi hangolla, rönkytti lehmiä päähän, eikä luonut edes siltaa, sillensä jätti kaikki, vaan itse juoksi jällensä tupaan ja kävi joutilaana istumaan rahille kuin työnsä toimittanut ainakin. Emäntä näkee tämän, niin virkkaa puheeksi tuosta: "Vai sait sinä jo, piikaseni, läävän suomineeksi; no, pitääpä käydäkseni työsi alaa katsomassa." Sen sanoi ovesta mennessään siinä ja kulki suorastaan läävään tiedustaaksensa asiata. No, tuleehan ovesta sisälle vain, niin jopas oudot kuulee täällä, lehmät kun itkevät, mölyävät, monkuvat vaivoissansa kaikki. Emäntä silloin tutkielee asiata itsiltänsä heiltä, kysyy: "Mitys oli piika?" — "Ka, vielähän kysyt koko piikaasi", vastasivat lehmät, "huono oli heittiö, kaikki pieksi vaivaisiksi meidät: päät löi, jalat katkoi, silmät puhkoi, sellainen oli piika."