"Kukko kiikuu, kukko kiekaa, kukolla kultainen kypärä, isännällä ei mitänä, ajoi kukkonsa kotoa!"
Tästä suuttui linnan isäntä ja käski renkinsä tappaa kukon. Renki, josta oli sääli kukkoa, se kun taisi niin komeasti laulella, ei sanonut sitä työtä mielellään tekevänsä, koska semmoinen työ häntä inhotti. "Niinpä vie se tuonne talliin vihaisten oritten sekaan, kyllä ne sen siellä potkivat kuoliaaksi", tuumasi isäntä. Kukko pantiin nyt sinne, vaan ei hänelle tullut mitään vahinkoa, sillä kun orit rupesivat potkimaan häntä, virkkoi hän vain: "Tule, karhu, kyljestäni, syö mitä jaksat, tapa jätteeksi jääneet!" niin samassa tulikin karhu, joka kirppuna kukon kainalossa oli, söi mitä jaksoi isännän syöttöoriista ja tappoi, ruhtoi viimeiset. No, tullaan toissa päivänä katsomaan kukkoa; kuningas itse tulee talliin nähdäkseen, kuinka orit olivat kukkoa potkineet, vaan tämäpäs onkin elossa vielä ja laulaa niinkuin ennenkin:
"Kukko kiikuu, kukko kiekaa, kukolla kultainen kypärä, isännällä ei mitänä, ajoi kukkonsa kotoa!"
Oli sitten linnassa kaksitoista äkäistä, vahvaa härkää, niin sanoo kuningas rengeillensä: "Laskekaa nuo härät kukkoa puskemaan, eikö tuo heidän kauttansa hävinne ja heittäne hävytöntä huudantaansa." No, härät lasketaan irti, vaan kun tulevat puskemaan kukkoa, tämä silloin laski kirpun siipensä alta, ja se hukkana taas kävi härkiin käsin ja söi, ruhtoi heidät kaikki, josta alkaa kukko laulaa niinkuin ennenkin: "Kukko kiikuu, kukko kiekaa" j.n.e. Sen kuuli kuningas taas ja sanoi vihapäissään palvelijoilleen: "Onhan meillä kaksitoista vihaista pässiä, viekää kukko yöksi niiden luo navettaan, eikö tuo herenne kukkokiekaata huutamasta." Ei muuta, viedään kukko nyt sinne ja jätetään pässien sekaan. Nämä häntä puskea pukkiloimaan heti, vaan kukko tuohon neuvon tiesi, laski vain höyhenistään kirpun, niin se revoksi muuttui samassa ja repi, ruhtoi pässit pahanpäiväiseksi syöden heistä, minkä jaksoi ja ennätti.
Tullaan aamulla kukkoa katsomaan tuosta, miten sille on käynyt, niin tämä elossa yhä, ja ovi kun aukaistiin vain, sieltä repo töytäisi pihalle ja meni matkaansa, minne lie mennyt. Kuningas tästä tiedon saatuansa suuttuu pahanpäiväiseksi ja sanoo: "No, henki siltä on mokomalta elävältä saatava, josko millä kurin tahtonsa!" Näissä tuumin lähteekin itse navettaan kukkoa omin käsin tappaaksensa. Kohta saikin kukon kiinni ja väänti siltä niskat nurin, mutta kuollessaan vielä virkkoi hänelle kukko: "Et sillä minusta pääse, josko kuolenkin; vielä sinä kerran minun ääneni kuulet, vaan silloin onkin oma loppusi lähellä." Linnan isäntä kuullessaan tämän miettii mielessään: "Syödä tämä pitää, mokoma uhkailija, niin eikö tuo sitten huudantaansa heittäne." Niissä mielin laitattikin kestipelit, joihin kutsuttiin kaikki linnan läheiset herrat sekä muut, ja kukko valmistettiin paistiksi. No, on jo sitten rahvas koolla kaikki, ja istutaan pöydän ääreen, siinä ruvetaan syömään, niin linnan isäntä ottaa kukkopaistin käsille, siitä leikkaa palan ja pistää suuhunsa sanoen: "Teit sinä aikanasi monta hyvääsi, mutta et sinä enää kukkokiekaata huutele!" Tuskin isäntä sen sai sanoneeksi, niin sillä erää kukkokin pisti päänsä sanojan suusta ja lauloi niinkuin ennenkin:
"Kukko kiikuu, kukko kiekaa, kukolla kultainen kypärä, isännällä ei mitänä, ajoi kukkonsa kotoa!"
Tämä kun isännän suusta kuului tämmöinen ääni, kaikki rahvas hämmästyi sitä, ja syöntä jäi sillensä. Viimein, kun ennätti säikähdyksestään tointua, huusi isäntä palvelijoilleen: "Siepatkaa kirves, ja kun kukko vielä suuhuni tullee, niin lyökää pää häneltä poikki!" Palvelijat tekivät niinkuin oli käsketty, ja tuskin pisti kukko taas päänsä isännän suusta, niin paiskasivat kirveellä sitä; mutta kukko samassa veti päänsä takaisin, ja kirves särkikin isännältä pään, josta kuoli niinkuin kukko oli ennustanut.
VIROLAISIA ELÄINJUTTUJA
REPO JA VARPUNEN
Varpunen teki pesänsä revon hankopuun latvaan. Tuli tuosta repo hankopuuta maahan kaatamaan. Varpunen alkoi rukoilla, ettei hän sitä tekisi. Silloin sanoi repo: "Kun sinä yhden pojan minulle annat, niin minä sinun kanssasi sovin, vaan kun et antane, niin hakkaan oman hankopuuni maahan." Varpunen antoi silloin oman poikansa revolle. Tämä läksi metsään, söi siellä varpusen pojan suuhunsa ja tuli jälleen hankopuuta maahan kaatamaan. Varpunen taaskin rukoilemaan, johon repo vastasi: "Kun vielä yhden pojan minulle annat, niin minä luovun sinusta, vaan kun et mitään antane, niin minä kaadan sinun pesäsi maahan." Varpunen antoi siis vielä yhden pojan revolle, ja tämä läksi metsään sitä varpusen poikaa syömään. Varpunen läksi silloin kylään, jossa oli suuri koira, sitä rukoilemaan, että tulisi hänelle avuksi. Koira sanoi tälle: "Tänään on kolmas päivä, kun perheen emäntä kotoa läksi, ja minun kohtuni on vallan tyhjä, sen vuoksi en voi minä tulla." Varpunen virkkoi silloin: "Tuossa näen minä tulee tänne päin muuan nainen, puuropytty kädessä." — "Kuinkas sen saisimme häneltä?" kysyi koira. — "Minä lähden, juoksen hänen edessään", vastasi varpunen, "ja kun hän puuropytyn maahan panee ja tulee minua kiinni ottamaan, niin syö sinä puuropytty tyhjäksi." Niin tekivätkin sitten. Nainen läksi varpusta kiinni ottamaan, ja koira sill'aikaa söi hänen takaansa puuropytyn tyhjäksi. Kun ei nainen saanut varpusta käteensä, läksi hän puuropyttyänsä ottamaan pois, vaan koira oli sen jo tyhjentänyt. Siitä läksivät koira ja varpunen varpusen pesän luokse, ja koira heittihe puun alle makaamaan kuoliaan tavalla. Kohta tuli repo taaskin varpusen poikaa saamaan, mutta varpunen sanoi: "Tuossa on puun juurella raato, eikö siitä kyllin saa?" — "Kun tämä raato on, niin tule ja noki sitä", sanoi repo. Varpunen tuli nokkimaan. "Noki sen silmiä", sanoi repo. Varpunen alkoi nyt koiran silmän ympärystä varovasti nokkia, jonka vuoksi repo luuli koiraa raadoksi ja rupesi syömään häntä, mutta koira kavahti maasta ylös ja murti revon kuoliaaksi.