Nyt oli meillä mieron tie edessä.
Aspela oli neljän talon isäntä, mutta meillä ei ollut mitään.
Palkolliset saivat olla, jos tahtoivat paikoillansa, Helmikankaalla.
Isäntäväki vaan tuli uusi.
Aspela tarjosi Helmikankaan taloa isälleni arennille, mutta isästäni ei ollut enää minkään toimittajaa. Hän oli pahasta mielestä tullut sairaaksi ja palajamaton reisu olisi meillä edessä. Minä rupesin rengiksi Aspelaan.
Äitini ei tosin ollut iloinen, vaan ei juuri surullinenkaan. Hän muutti jälleen entiseen turvetölliinsä asumaan, vieden isänikin sinne. Kolme päivää eli isäni siellä ennenkuin kuoli. Aspela auttoi hänen hautaan, mutta isäni sisaret miehinensä eivät tulleet hautajaisiinkaan eivätkä millään auttaneet, sillä isäni oli kuollessansa kerjäläistä köyhempi.
Vaarini vaimoinensa saivat luvan asua Helmikankaan pihan sivukamarissa ja ukko puheskeli usein: Enkö minä sitä jo Heikki-vainajalle sanonut?
Tämäpä vasta aika rytinää on ollut. Minä olen sen kestäessä miehistynyt. Asiat olivat suuret enkä minä niille voinut mitään — tein vaan työtä niinkuin mies, niinkuin renkimies.
Mutta Vierimän ukko oli saanut naapurinsa jälleen takaisin. Kuitenkaan ei ukko saanut sitä kauan nähdä, sillä hänen vapautensa päivä koitti, jota hän oli halulla halainnut. Hänkin kuoli. Kaiken elämänsä ajan oli hän liikahtamatta asunut samassa torpassa Helmikankaan maalla ja nähnyt Helmikankaan talossa monta mullistusta, joka ei suuresti häntä liikuttanut. Hän pysyi torpparina vaan, ollen oikia kunnian torppari.
Ukon kuollessa oli Loviisa neljänkolmatta vanha ja minä yhdenkolmatta. Luonnollisesti olin minä hautajaisissa. Se oli oikea surun juhla Loviisalle, jonka vertaista hän ei ollut koskaan nähnyt, ja minä itkin silloin kahdesta asiasta: Vierimän ukon muuton ja Loviisan kyynelten tähden.
Loviisa oli kykenemätön täyttämään torpan vaatimuksia, jonka jokainen kyllä mahtanee ymmärtää. Hänen tulevaisuutensa näyttää siis hämärältä.
Ihmisen ikä on tikkaa kirjavampi, ja aikojen kuluessa pyörii alituisesti ihmis-onnen pyörät. Siinä ei ole vähintäkään pysäystä, ei patsasta eikä napaa.