— Mimmoisia unta näitte? Kertokaa uni minulle, käski toinen.
Saara istui rahille, otti tuohisen nuuskatoosansa, pisti nuuskaa nenäänsä ja alkoi kertoa ja me kaikki istuimme ja kuuntelimme:
— Minä menin tuorstaina kaupunkiin ja kuljin Marin mökin sivu maantietä, sitä samaa, jota maailman kansatkin kulkevat. Minä en nähnyt mitään pahoja enteitä, en niin missään, ja pääsinkin ehtoolla myöhään Ouluun. Siellä menin majapaikkaani Kuusiluodossa, niinkuin kuuna päivänä tavallisesti, ja väsynyt kun olin, panin melkein kohta maata. Sisaren tytär näet aina laittaa minulle kohta vuoteen, kun sinne tulen, vaikka se sitten olis sydänpäivällä. Kun maata panin, niin valvoin kuitenkin kauan ennenkuin sain vähääkään unta silmiini. Minä kääntelin itseäni vuoteellani sinne ja tänne ja olin levotoin. Oli kumminkin kappaleen jälkeen sydän-yön, kun nukuin, ett'en itsekään huomannut, koska olin nukkunut. Minä olin seisovanani Temmesjoen rannalla ja näin siinä Marin mökin ja maantien ja kuulin äänen, vaikk'ei ketään näkynet, ja ääni sanoi: He ovat rovastia hautaamassa. Sitten näin minä Helmikankaan pojan Jaakon ratsastavan niitylle pienellä, punaisella varsahevosella, ja hän astui alas varsan selästä erään vanhan heinäsuovan luona, otti siitä heiniä ja suovan pohjarisuja, sitoi ne taakaksi ja kantoi sen Marin mökille, keskelle pihaa. Vähä niitä vielä on, sanoi hän sitten, ja uudisti niityllä-käymisen kolme kertaa, tuoden aina taakallisen risuja ja heiniä. Sen jälkeen kävi hän Vierimän riihen seinän vierestä ottamassa olkia kokonaisen kuvon ja kantoi senkin Marin pihalle. Nyt toi hän varsansa niityltä myöskin Marin pihaan. Näin toimitettuansa asetteli hän sievästi ja sukkelaan nuotion keskelle pihaa kaikista kantamistansa aineksista, raapasi puikolla varsan kylkeen ja sai siten puikon syttymään tuleen. Palavalla puikolla sytytti hän sitten tuon pehkukasan, sanoen: Täytyy tehdä ilotulitus ja huvitella itseäni, sillä välin kuin isä ja äiti ovat rovastia suremassa, kosk'en minä sinne päässyt, jonne kaikki kerjäläisetkin ovat menneet. Pian on koko pehkukasa tulen vallassa. Jaakko sieppaa aidasta seipään kappaleen ja hämmentää sillä nuotiota. Minä juoksen lähelle häntä ja kysyn, mitä vasten hän siinä nuotiota pitää, toisen pihassa. Siihen hän vastasi: Minä keitän punaista maalia, jolla Marin mökki maalataan; se on maalamatonna niin ruma, kun se on turpeista. Nyt lentää kipunoita huoneen olkikattoon, joka syttyy tuleen. Tästä pojalle hätä käteen, hän hyppää varsan selkään ja ajaa karauuttaa pois, vaan ei pääse edemmäksi kuin huoneen kohdalle. Siinä hyppää tuo punainen hevonen pystyyn ja on silmänräpäyksessä kasvanut mahdottoman suureksi hevoseksi, lähes mökin kokoiseksi: Jaakko putoaa pois seljästä ja lähtee juoksemaan ja pääseekin pakoon, mutta hevonen muuttui koko huoneen kokoiseksi tulen-liekiksi. Minä juoksin pojan perässä saadakseni kiinni hänet. Hän juoksi Vierimälle, aukasi tallin oven ja laski Vierimän hevosen niitylle, sanoen: Tuosta kumminkin uskovat voroja paikkakunnalla liikkuneen ja minä olen syytön. Sitten hän juoksi kotiinsa ja minä heräsin. Mitä herra vallesmanni siitä minun unestani nyt arvelee? päätti Saara.
— Unestanne, muori parka, huomaan selvästi, että Helmikankaan poika on syypää siihen työhön eikä kukaan muu; mutta me emme voi teidän todistuksellanne näyttää asiaa todeksi, sillä te olitte Oulussa ja asia tapahtui Limingassa. Unia ei taida niin lujasti uskoa, että ne todistukseksi kelpaisivat.
— Sen minä vallan hyvin tiedän, sanoi Saara, mutta koettakaapas saada häntä tunnustamaan, sanokaa, että teillä on kyllä näkijöitä, jotka tulevat todistamaan, jos ei hän hyvällä tunnusta.
Nimismies käveli takaisin laattialla muutamia kertoja hyvin ajatuksissansa, sitten hän äkkiä sanoi:
— Lähettäkää tuo pieni poika käskemään Helmikankaan Jaakkoa tänne. Jos ei sitä tänne sievästi saada, niin asiasta ei tule mitään.
Silloin äitini sanoi minulle:
— Mene nyt, Heikki, ja pyydä Jaakkoa tulemaan tänne, mutta älä puhu mitään mistään, sano vaan, että Vierimän isäntä käski hänen tulla.
Silloin minä menin ja juoksin niin paljon kuin jaksoin. Perille tultuani tapasin Jaakon seisomasta keskellä pihaa, kädet taskuissa katsoen, kun isäntä kärryjä tervasi. Minä kuiskasin hänelle hiljaa korvaan: Tule Vierimälle, Vierimän isäntä käski sinua.