— Niin, sinä itket nyt, kun tiedät, että sinulla on rangaistus edessäsi, mutta miks'et silloin itkenyt, kun teit ihmisille pahaa? Muutoin oli se oikea vastaus kysymykseeni, että itkemään rupesit, sillä minun sydämmeni itkee sitä, että minulla on niin kelvoton ainoa poika. Luuletko sinä, että se on maallemme kunniaksi, suvullemme hyväksi maineeksi, että sinä tuommoiseksi lurjukseksi heittäysit? Luuletko sinä, että isälläsi on kylläksi suuri rahapussi aina maksamaan sinun vapautesi edestä? Tiedätkö, että se nousee summiin? Luuletko sinä, että vanha, kunnialla elänyt isäsi on velkapää näkemään ja kuulemaan, kuinka sinä ryösit pitkin vankiloiden ja linnojen penkkilöitä ja olet koko suvullesi häväistyksen tauluna, niin että pian kaikki net ihmisraukat, joiden täytyy kantaa Helmikankaan nimeä, ovat häpeän tähden, joka sinusta vuotaa, pakoitetut muuttamaan nimensä. Ajattele! ja anna pahuutesi jo jäädä tähän kertaan, puhui isäntä parka.
Sitten kääntyi isäntä nimismieheen päin ja sanoi:
— Viekää, lähettäkää poika linnaan. Tästä lähtien ei ole Helmikankaan isännällä yhtään poikaa.
Nyt alkoi Jaakko ääneensä itkemään ja sanoi itkiessänsä: Antakaa anteeksi, isä, tämä kerta ja maksakaa minun edestäni.
— Antakaa anteeksi tämä kerta, ei ole pitkältä toiseenkaan, ai'oit sanoa. Vaan tiedätkös, siinä ei minun anteeksi antamiseni auttaisikaan, vaikka vielä sen tekisinkin. Olethan jo kiinni. Tiedätkö, että vallesmanni pitää sinusta kiinni, eikä hän voi sinua enään hellittää eikä saakaan hellittää.
Nyt pyysi isäntä kaikkein astumaan Vierimän pirttiin, johon jälleen mentiinkin. Jaakkokin sai tulla nimismiehen taluttamana. Helmikankaan isäntä käski Jaakon nurkkaan seisomaan ja asetti pitkävartisen luudan hänelle kouraan. Sitä hänen täytyi pitää edessänsä pystyssä, niin että luudan varsi oli juuri nenän kohdalla. Sitten alkoi isäntä neuvottelemaan asiasta nimismiehen ja äitini kanssa.
— Onko tässä asiassa oikein täydelliset näkijät? kysyi isäntä.
— Ei siinä ole ensinkään näkijöitä, sanoi nimismies, ainoastaan tämä Saara Sulkava on nähnyt sen unessa ja me hänen omasta tunnustuksestansa olemme huomanneet, että hän on syypää.
— Merkillinen sallimus — vai paljas uni todistajana, sanoi isäntä. No, sama se, mutta voisiko siihen mitään auttaa, jos minä maksaisin vahingon-kärsineille ja sopisin sen asian, koska hän on vielä vallan-alainen eli ala-ikäinen?
— Onko hän alle viidentoista vuoden? kysyi nimismies.