(Sävel: Ellös ole, ihmisparka).
Vaikka kunne kuljen, käännyn,
Niin mä näännyn
Ilman Herraa Jesustain;
Joka avunpyyntiin juoksee
Muiden luokse,
Sielunsa hän hukkaa vain.
Älä uskotonna estä,
Ett'ei pestä
Jesus sydäntäsi saa
Verellänsä virtaavalla,
Puhtahalla,
Joka sielun autuuttaa!
Kuopasta Hän sielun nosti, (Ps. 116: 8)
Omaks osti,
Kantaa, hoitaa, pelastaa;
Hän on vielä virvoittanut,
Kirvoittanut
Synnin koko velasta.
Häntä huutain päivän alan,
Häntä halaan,
Tarpeeni Hän antaapi,
Hengestäni huolen pitää,
Turhaan siitä
Murhetta muut kantaapi.
8.
Meillä on vapaus mennä pyhään
Jesuksen veren kautta.
Jos nähdä saisin kerran
Avoimet haavat Herran, (Joh. 20: 29, 1 Piet. 1: 8)
Joist' antoi veren vuotaa,
Mi avun mulle tuottaa!
Nuo terveelliset haavat
Mun uskon' eloon saavat
Ja auttaa tietä kaitaa
Mua kohden taivaan maita.
Se näitä turhaan kuulee,
Ken hyväks itsens luulee,
Ei tunne turmelustaan,
Eik' äkkää kadotustaan,
On terve luulossansa,
Ei tunne tautiansa,
Ei Jesuksesta huoli,
Näin uskosta pois kuoli.
Monikin järjellänsä
Lohduttaa itseänsä,
Myös luottaa lunastukseen
Ja Herran lupaukseen,
Uskoksi sitä luulee,
Ei sanaa tee vaikk' kuulee. (Jaak. 1: 22)
Se järjen usko pettää
Ja sielun kuoloon jättää.