(Sävel: Jag gick mig ut en aftonstund).
Jesuksen kiitos, kunnia!
Mun syntini Hän kantoi,
Minulle soi Hän apunsa,
Anteeksi synnit antoi
Ja armon oven avasi
Ja taivaan mulle lupasi,
Tuon todeks vielä vannoi.
Hän ansionsa taritsi;
En tohtinutkaan ottaa,
Kun valheen henki kuiskaili:
"Ei tuo nyt ole totta".
En uskonutkaan, että saan
Tällaisna luottaa Jumalaan
Niin aivan ansiotta.
17.
Siitä me tunsimme rakkauden, että Hän on henkensä meidän edestämme pannut.
Sinä olet, Herra Jesus, rakkauden mehu;
Siksi sielu mielellänsä rakkauttas kehuu.
Vaan en varsin hyvin mielin saata sitä tehdä,
Ennenkuin Sä armostas suot rakkauttas nähdä.
Ah, siis anna rakkautes tulla mulle ilmiin;
Vie mua paikkaan, josta saan sen nähdä uskon silmin.
Älä minuun viheliäiseen, rakkain Jesus, suutu,
Vaikka multa vaivaiselta rakkautta puuttuu!
Totta suurest' armost' aina rakastatkin mua.
Herra Jesus, auta, että rakastaisin Sua