Tytti vastannut vain yksikantaan hänelle:
—Tuuli sulle purtehesi!
Väinämöinen siihen soreasti virkkanut vielä:
—Entä jos maalle astun? Annatko kutreistasi kielet kantelooni?
Piika pikkarainen painanut silloin päänsä alas ujostuen ja kuiskannut tuskin kuuluvasti:
—Se on liian suuri kunnia minulle.
Mutta Väinämöinen silloin pyöräyttänyt purren liki laituria ja lausahtanut:
—Tähän jään. Muut matkaa jatkakoot! Mutta ellei minua kuulune elonleikkuujuhlille Kalevalaan, niin käykää noutamassa.
Ja muut menneet matkaansa melastellen ja sen enempää ihmettelemättä, sillä nuori Väinämöinen oli tunnettu oikullisista päähänpistoistaan sekä niistä äkillisistä lemmenleimahduksista, joita aivan uppo-oudot naiset saattoivat hänessä herättää.
Samat inhimilliset heikkoudet seurasivat häntä vielä harmaahapsenakin.