—Sinä uskot siis, että pääsen sisälle sinne?
—Niin totta kuin olet hyvän kilvoituksen kilvoitellut.
Sanomaton riemu täytti minut. Ja sen valossa näin minä nyt selvästi että hän ei suinkaan ollut outo minulle, vaan vanha tuttava, jonka olin tavannut monessa ilmennyksessä.
—Kuinka? kysyin. Etkö sinä ole se sama mies, joka kannoit kuormaani, kun viimeksi kuljin tuota pölyistä tietä pitkin?
—Kyllä, vastasi hän. Siksi olikin sinun mielesi silloin niin raskautettu.
—Teit silloin hyvän työn minulle. Saitko siitä jotakin palkkiota
Totuuden kaupungissa?
—Sen että pääsin ensimmäisenä sinua tervetulleeksi sinne toivottamaan.
—Ja minä? Saanko minä saman palkkion siitä, että kannoin heidän kuormansa?
—Kyllä. Kun he pääsevät perille, saat olla heidän hyvänä, riemuitsevana omanatuntonaan.
—Sinä uskot siis, että he pääsevät vielä kerran sisälle sinne?