Hän oli nähtävästi asettanut päämääränsä sangen korkealle, koska hän oli päässyt Jumalan yrttitarhaan, mutta ei kyllin korkealle, koska kaupungin portit vielä tällä kertaa olivat hänen edessään sulkeutuneet.
Heitin hänet viattoman unta uinumaan.
OIKEUDENMUKAISET.
Enkä voinut taaskaan ottaa monta askelta, ennen kuin eräs suuri, tummansininen kukka kiinnitti huomiotani sävelin, jotka olin kuullut joskus, ja unikuvin, jotka eivät olleet aivan outoja minulle.
Varmaan oli jotakin samantapaista joskus kauan sitten, jossakin entisessä elämässäni, heijastunut myöskin oman henkeni kuvastimessa.
Pysähdyin viehättyneenä kuuntelemaan. Se lauloi:
»Tunnen teidät, te oikeudenmukaiset! Sillä minäkin olen ollut niinkuin yksi teistä.
Otin tehtäväni, valitsin elämänurani ja päätin olla sille uskollinen saakka kuolemaan.
Olin kuullut tai lukenut kirjoista, että se oli samaa kuin olla uskollinen omalle itselleen. Ja sitähän kukin tahtoi olla. Kuka kunnon mies olisi tahtonut olla mukana tinkimässä pois mitään itsestään, jos kerran oli mitään mahdollisuutta säilyttää se eheänä ja koskemattomana.
Mutta oliko mahdollisuutta? Senpä juuri oli elämänkokemus osoittava.