—Kuinka sen selität?
—Minä en mielelläni muistele sitä. Mutta se oli koettelemus, jonka Hän lähetti kansalleen.
—Uskot, että kansasi on Jumalan valittu kansa siis?
—En voi epäillä sitä nähdessäni niitä ihmetöitä, joita Hän on tehnyt tämän kansan hyväksi.
—Hän pitää siis aivan erikoisesti huolta siitä?
—Kyllä. Ja siitä päätän minä, että Hän on myös aikonut sen suhteen jotakin aivan erikoista.
—Siis mitä? Sinä et voi arvata sitä?
—En. Mutta minä uskon, minä tunnen, minä tiedän…
—Etkö juuri päässyt myöntämästä, ettet tiedä mitään?
—Kyllä. Ja kuitenkin minulla on vankkumaton varmuus täällä sydämeni syvimmässä, että tämän kansan vielä kerran täytyy tavalla taikka toisella tulla maailmaa vallitsevaksi.