—Mitä olet silloin tuuminut? Mitä olet ajatellut pahan päivän päälle sattuessa?
—Onni yksillä, kesä kaikilla, olen ajatellut. Ja sitten jälleen tuuminut, että se varmaan on ollut niin sallittu minun kohdalleni.
—Eikö mikään sinussa ole noussut kapinaan?
—En ymmärrä, mitä tarkoitat. Eihän voi kapinoida vastaan kohtaloa.
—Etkö koskaan ole sellaisina hetkinä syyttänyt Jumalaa sielusi sisimmässä?
—Mahtaisihan se paljon parata syyttämisestä!
—Mutta sen sijaan olet varmaan syyttänyt itseäsi?
—Lie tuota ollut syytä minussakin.
—Olet pitänyt sitä koettelemuksena? Olet tuntenut itsesi suurimmaksi syntiseksi Hänen edessään.
—Lie tuota tullut tehdyksi sen verran syntiäkin. Ja onhan se saattanut olla Jumalan koettelemustakin.