Hymähti hyvä Jumala: "Niin on laatu Luojan leivän. Min osoa inehmon itkit, sen mehustit särvintäsi, minkä kohtalon kovuutta, sen sulostit suupaloja, alla taivahan sinisen, armo-luojan atrialla."
Juoksi, joutui kohin kotia, ei ikinä isonnut Ruusu.
OTERMA JA KATERMA.
Oli kerran mies Oterma, Otermalla veli Katerma, kummallakin nainen nuori.
Ajoivat aamulla varahin hämäräisen metsän halki; lauloi puussa Lemmon lintu: "Ontuva on mies Oterma, kaunoinen on mies Katerma, hyv' on syödä Hiiden linnun veljen maksoa veristä."
Veli vanhempi kirosi:
"Mitä laulat Hiiden lintu!"
Sanan saattoi nuorempainen:
"Raikui matkamme ratoksi."
Veljet huhdalta palasi pimetessä talvipäivän; paha hongasta pakisi: "Verevä Oterman onni, kapea Katerman nainen, hyv' on syödä Hiiden linnun naisen nuoren rintapäitä."
Katerma karahkan otti, heitti Lemmon lentiäistä. "Mitä herja hellittelet!"
Veli vanhempi murahti:
"Lauloi mieltä miehen päähän."