Rauta rahkasta helähti, nousi suosta suuret miekat, käsivarret koukistetut alla tähtien ikuisten, uhkasit urosta kaata; orhi vaahtinen vapisi.
Pyhä Yrjänä ylinkä satulassansa yleni, sanoi alta silmäraudan: "Kautta julkisen Jumalan; pelastan ma naisen nuoren."
Kannusti uvetta urho, ajoi tapparan teriä, tuli Ruijan rantamalle, missä hyrskyi aalto hyinen, meri selkeä sinerti.
Syöjätär valio vaimo se virui vesikivellä Lapin päivän paistehessa; kauas kuulti kultasuomut, loitos loisti heljät hapset, heijastui sepel sininen, päällä paaden vaahtiparskun, iljanteella jään ikuisen.
Heittihe hepo sivulle, karkasi kahdelle jalalle.
Pyhä Yrjänä ylinkä ruoskin orhia opetti, lausui tuolla lausehella: "Miss' on impi meiltä viety, kussa kastettu kaponen?"
Sihisi sininen lisko: "On kapehet kaunihimmat, ihanammat itsellämme, kääntynetkin nyt takaisin taikka turmasi tulevi!"
Sylki Syöjätär vesille, meri koskena kohisi, hyökyi hyrskyt rantamalle; Pyhä Yrjänä ylinkä ajoi orhin aallokkohon, miekan välkkyvän kohotti pään päälle kähyjen vaimon: "Neuvonet minulle neien, oman säästät herjan hengen."
Vaimo kyyn-viha vikisi: "Tuoll' on tytti teiltä viety Vesi-Hiiden vuotehella; etsit impeä suruista, löydät naisen nauravaisen."
Kalpeni satulassansa
Pyhä Yrjänä ylinkä.
"Sen varsin valehteletkin."