Pyhä Martti, mahtava piispa, ei miettinyt kauempaa, löi kahtia vaippansa kalliin: palan suuremman kerjuri saa.
Taas eespäin ratsahat rientää; puri pakkanen ytimiin, yön taivas tähtihin ratkee, mut tähdissä kuiskailtiin:
»Kunis ratsastaa Pyhä Martti, sinis siunattu Ranska on, sinis viattomalla on suoja, pää konnien turvaton.»
Yön tähtien tuikkeessa kiitää uros jäisellä orhillaan, vilu-viittainen, kypär-kylmä, kaks knaappia seurassaan.
Kun kuuluvi kavion kopse, rikas vuoteellaan vavahtaa, kädet ristivi köyhä, mut konna hätähuutohon havahtaa:
»Sinis ratsastaa Pyhä Martti, kunis maan päällä oikeus on, kunis täyttynyt Jumalan tahto on laupias, lahjomaton.»
Yhä ratsastaa Pyhä Martti, käy tuomio teräksinen yön talvisen tähtien alla yli maan, läpi sydämien.
HAUTOJEN KESKELLÄ.
Tuijotin yöhön sankeaan. Näin minä lumisen kirkkomaan, ristejä silmänkantaman päähän. Oli kuin sieluni käynyt ois jäähän— hirmuinen valkeus!— niin hiljaist' on keskellä hautain.
Risti ristiltä kuljin ma, luin minä kirjoituksia, tuossa outo ja tässä tuttu, kerjäläinen ja silkkinuttu, kaikki jo multaa— niin hiljaist' on keskellä hautain.