Synagoganko sylistä löydän varman vastauksen, Galilean laaksoloista, ristin kultaisen kuvusta?
Jehova jyrisi siellä niinkuin pitkän pilven ääni, värisi veriset uhrit, vavahteli kaikki kansa alla Abramin Jumalan, Isakin ja Jakobinkin: itse vaati ihmis-uhrin isä poialta omalta, kuolon kurjan ristinpuussa vuoksi herjan ihmisheimon.
En ma löydä etsimääni.
Menen sieluni sisälle, oman rinnan onkaloihin, löydän luottehen lujimman, jolla torjun turmat kaikki.
TITANIC.
»Lähemmä, Jumala, sua!»
»Lähemmä, Jumala, sua!»
Uppoo linnamme uiva.
Maailma hukkuu,
katoo kaikki jo kuiva.
»Lähemmä, Jumala, sua!»
Aukee allamme syvyys,
laulumme lakkaa,
päättyvi pahuus ja hyvyys.
»Lähemmä, Jumala, sua!»
Nyt ei tuoll' ole ero,
liet rikas, köyhä,
tuhma tai maailman-nero,
»Lähemmä, Jumala, sua!»
On joka usko nyt vapaa.
Yksi on varma:
huomen meitä ei tapaa.
»Lähemmä, Jumala, sua!»
Vaivumme vitkaan ja varmaan,
yllämme tähdet,
vierellä jäävuori harmaa.
»Lähemmä, Jumala, sua!»
Tyynet on taivahan pielet,
tyyni on meri,
tyynemmät meillä on mielet.
»Lähemmä, Jumala, sua!»
Ei hätämerkkimme auta,
ei sana sähkön,
ei valo, ei tuli, rauta.
»Lähemmä, Jumala, sua!»
Ei anovaisina armon,
suorina seisten,
patsaina paatisen tarmon.