Joka liikkeesi jousena taipui, joka äänesi tiukuna soi, joka askelees oli laulu, joka elkesi kuvia loi. Kävi katsomon halki kuin henkäys: lie unta tää armasta vaan, hän Suomesta Europan loihti, vei Suomen hän Europaan!
HYMYLÄ.
ERINOMAINEN MAA.
Muistan maan ma pohjolassa, miss' on kaikki nurinkurin, siellä leikin, lauloin lassa, siellä miesnä kärsin, surin.
Nauroin joskus katkerasti, että kaikui kotikunnas, viilsi poven pohjaan asti: itku joka naurun lunnas.
Nyt en itke, naura enää, hymyilen kuin taivas tyyni, näytän teille pitkää nenää, katan kaikki hymyilyyni,
ystävät ja viholliset, miehet, naiset, mielipiteet, puolueet ja puremiset, supisuomalaiset siteet.
Myönnän joka joukon, ryhmän, tunnustan ma tunkionkin, väistyn tieltä väärän, tyhmän: hän se siellä viisas onkin.
Niinkuin suuri siell' on pientä, kaatuminen kasvamista, kauravelli lihalientä, kansa—»epäkansallista»!
Haavat lyödyt, haavat saadut aika kaikki kutoo arpeen. Mitkä liekin miekan laadut, taisteloss' on hymy tarpeen.