KUUTAMOLLA.
Kuuhut halki usva-yön, kutoo kumman helmivyön, noin läpi mieleni utuisen kudot, neiti, kummat sillat,—
sillat maasta taivahalle. Kiitos, kiitos kirkkahalle yön valjun valostajalle! Virkkaa neiti vienoin äänin:
»Utu on enne aamun koiton. Koska päällä metsän puiden väikkyvät punaiset hunnut, silloin mieles kuu katoopi osahansa onnellisna.»
Noin ällös sanele, neiti! Ennen olkoon yö ikuinen kuin päivä sinua ilman.
5.
ARMAIN KUOLEMAN AJATUS.
Pelkäsin unia ennen niinkuin peikkoja; levolle menin kuin mestauslavalle. Miksi? Mietin. On elämä armahampi yön unia, nukuin nuoruuden suruihin, heräsin huomenen iloihin.
Siitä asti kuin pimeni päiväni, mustui mun eloni onnen orsi, kaikk' on toisin: Yön unet on ystäväni, päivät peikoista pahimmat, vaikeinta valvominen,— armain kuoleman ajatus.
6.