Nyrpisti nenäänsä Ruusu, toki kuuli käskijätä, söi palan hyvillä mielin, toisen miellä mielemmällä, palat on parhainta nisua, kalat kaikki vastasaadut.
Ihmetteli itseksensä.
Jo kysyikin Kiesukselta.
Hymähti hyvä Jumala: »Niin on laatu Luojan leivän. Min osoa inehmon itkit, sen mehustit särvintäsi, minkä kohtalon kovuutta, sen sulostit suupaloja, alla taivahan sinisen, armo-luojan atrialla.»
Juoksi, joutui kohin kotia, ei ikinä isonnut Ruusu.
7.
EI NE KAIKKI KUOLLEHIA.
Ei ne kaikki kuollehia, jotka kuolleiksi sanotaan.
Meren mustassa mujussa monta nukkuu nuorukaista, meren suuren soutajata, laivatouvin laittajata. Kun tulee tulinen ilma, myrsky merta myllertävi, nousevat aaltojen selille, lainehille laulamahan.
Mik' on laulu kuolon lasten?
Laulu päivästä elämän.
Mikäpä elämän lasten?
Laulu kuolon kuutamosta.
Ja mik' on Jumalan virsi?
Laulu kerran keski-yöstä.