Liekuttivat kaikki lamput viime vuossadan lopussa.
Kaikki kynttilät kituivat kautta hengen valtakunnan, kautta myös kotitupien.
Niin tuli pilkkoinen pimeä.
Yö yli kansojen.
Kamala tähdetön, tuleton, tuima, alku-yö maailman, rajaton, pyhä, suuri, synnyttävä.
Ajan uuden alku-äiti.
Seisoi kaikki kansakunta idän yössä ankarassa, seisoi työ, elämä, askar, aika, aattehet inehmon; sydän tuskin sykki, keuhkot tuskin henkeä vetivät, vain veri suonissa punainen soitti suurta luomisvirttä.
Niin hiljaa sarasti päivä.
3/11 1905.
4.