TUOMAS: Se oli kirkon kuuliaisen lapsen sana, ritari Raimund.— (Vakavasti ja isällisesti.) Niin, minä olen tahtonut vain ohimennen muistuttaa teitä tästä, jalo ritari, sillä taistelo, jota nykyään hengellisen ja maallisen miekan välillä taistellaan, ei suinkaan supistu yksinomaan Lombardiaan ja Italiaan. Sitä käydään kautta maailman.—Sitä käydään myös tällä hetkellä tässä Räntämäen kirkon sakaristossa, mikäli te, herra ritari, meidät siihen pakotatte.
RAIMUND: Olen kokonaan ansainnut isälliset nuhteenne, dominus episcopus. (Kumartaa.)
TUOMAS: Lähettäkää tuo nainen minun puheilleni. Kastettuamme hänet saamme lähemmin jutella hänen kohtalostaan. (Viittaa jäähyväisiksi. Raimund pois vasemmalle. Tuomas istuu, ottaa käteensä pergamentin ja laskee sen jälleen pöydälle. Vilkaisee hätäisesti ympärilleen, nousee, rientää kaapin luo vasemmalle, avaa sen ja ottaa esille erään toisen pergamentin. Tutkii sitä tuokion vapisevissa käsissään, hänen kasvojensa ilme synkkenee, suuri tuska valtaa hänet. Pudottaa pergamentin maahan ja vaipuu Neitsyt Maarian kuvan eteen huoahtaen epätoivoisesti: »Pyhä Neitsyt!»)
Esirippu.
TOINEN NÄYTÖS.
Tuomas rukoilee. Kaikkivalta etenee hitaasti taustan pimennosta ja ottaa ylös pudonneen pergamentin jääden keskinäyttämölle. Tuomas nousee, kääntyy ja äkkää edessään Kaikkivallan.
TUOMAS (säpsähtäen): Kuinka? Kuka olet?
KAIKKIVALTA: Isä: ettekö enää tunne minua?
TUOMAS: Mitä tahdot? Oletko ollut jo kauan täällä?
KAIKKIVALTA: Tahdoin ainoastaan ojentaa teille tämän. (Tarjoo hänelle kääryä kädessään.)