HENKILÖT:
MAUNU TAVAST, Suomen piispa.
ANNA, Lepaan neiti, nunna Wadstenan luostarista.
OLAVI TAVAST, maisteri Parisin yliopistosta.
PIETARI KARPALAINEN, Kuusiston linnan vouti.
ELINA, hänen tyttärensä.
RANKONEN, asemies.
MARTTI, kaniikki.
Tapahtuu kauniina kesä-yönä Kuusiston linnassa v. 1437.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Kirjastohuone Kuusiston linnassa. Ovi perältä ja oikealta taka-alalta. Ikkuna vasemmalla. Pöytä, karmituoleja. Maunu Tavast lukee. Kirkas kesä-illan valaistus.
Ovi oikealta avautuu hiljaa. Martti kaniikki tulee saattaen sisälle Annan, viittaa lukevaan vanhukseen ja poistuu äänetönnä. Anna jää ovensuuhun seisomaan.
MAUNU TAVAST (lukee): »Mutta vielä muuta tapahtui minulle, vielä merkillisempää; itse minun rakkauteni muuttui hulluudeksi, niin että se luopui siitä, mitä se yksin halasi, luopui toivosta koskaan enää sitä saavuttaa. Tämä tapahtui silloin, kun minä kuuliaisena sinun tahdollesi koetin muuttaa sydämeni yhdessä pukuni kanssa osoittaakseni sinulle, että sinä yksin olit herra minun ruumiini niinkuin sielunikin. Mitään muuta en minä sinulta etsinyt, jumala sen tietää, kuin sinua itseäsi—»
ANNA: Jumala sen tietää: »Sinua yksin minä halasin, en sitä, mikä sinun omaasi oli. En avioliittoa, en huomenlahjaa minä odottanut—»
MAUNU TAVAST (ylös ponnahtaen): Mitä kuulen?
ANNA (jatkaen): »En omaa himoani enkä tahtoani koettanut tyydyttää, vaan sinun, sen kyllä tiedät. Kaikukoon sinulle nimi puoliso pyhemmältä ja kunniallisemmalta, minulle soi sentään soreammalta olla sinun lemmittysi tai—älä lue sitä viaksi minulle—sinun porttosi ja sinun rakastajattaresi.»