Ne lempi ne ritarit uljahat, ne huokasi aamuin ja illoin, he samaa impeä rakastivat, tuo virkkoi vanhempi silloin:
"Mun palaa rinta ja palaa pää,
minä matkaan suurihin sotiin,
siell' aika on säiläni välkähtää,
sinun lie paras jäädä kotiin!"
Veli vanhempi matkasi maailmaan,
teki töitä hän miesten ja miekkain,
veli nuorempi jäi kotinurkkahan vaan,
mut hän oli veljistä viekkain.
Kun tähdet syttyy ja saapuu yö,
hän impensä ikkunan alla
niin hiljaa luuttunsa kieliä lyö
sydänhaaveella hartahalla.
Veritöistä hän veljensä laulut luo,
oman lempensä noihin liittää,
pian ikkunaan käy impi tuo,
sen aukaisee sekä kiittää.
— "Runo laulaos töistä Rodrigon taas,
sa ruhtinas lauluniekkain!"
— "Hän kunnia kaiken on kansas ja maas,
tarun kerron ma keskeltä miekkain."
— "Ah, luuletko, uljas mun unhottaa
vois kalpojen karkeloissa?
— "Jäis ennen mult' unhoon taivas ja maa,
jos itse ma oisin noissa,"
— "Sun hehkuiko mielesi milloinkaan
myös haaveista sankaritöiden?"
— "Isabella, ma lemmestä hehkun vaan,
käyn aaveena kuutamo-öiden."
— "Minä miekkojen leikkiä ihailen."
— "Minä vain olen lempeni orja!"
— "Minä lemmin laulua vapaiden."
— "Käy sydämessäin sota sorja!"
Hän jälleen luuttunsa kieliä lyö
niin kummalla kaipauksella
ja tähdet viittoo ja tuoksuu yö,
ei torjua voi Isabella.