Vai arvaatko, impeni armainen,
sa mille nyt nauroit, mille?
Sa nauroit umpuille nuoruuden,
elos haaveille hienoimmille.
Se hymy se herjasi hennointas, se pyhintäs anteheks pyys. Vai etkö sa tuntenut, rinnassas miten silloin riemusi syys?
13.
Sa kuuletko laulua kummaa, joka lemmikin lehdiltä soi, se minulle mielen oudon ja haavehet herkät toi.
Oli kerran neiti, mi nuorna
kevätpolkuja karkeloi,
niin tulikin vastahan syksy
ja sylinsä auki loi.
Voi, kuinka ne säikähti silloin
tien laidalla laulupuut,
voi, kuinka ne kuiskivat silloin
sinivuokot ja siskot muut:
"Varo syksyä, valkea neiti,
ja kummejas kuulekin!"
Ei tyttö se kummeja kuullut,
meni syksylle sylihin.
Mut saipa ne siskot ja kummit
nenän kyynärän pitkän kai,
kun helmasta syksyn synkän
kesän nousevan nähdä ne sai —
Kesäpäivät kaunihit, vienot kuin kukkaset lemmikkein. Sa kuuletko laulua kummaa, jota sykkivi sydämein?
14.