Ah, näittekö varttansa norjaa?
Yli kukkien kulkee hän,
se on hän, minun haaveeni heljin
se on impeni hämärän! …
Vedet kuumat silmistä tippuu,
ei kuulu kuin huokaus,
ja kantelon kieliltä hiljaa
soi hukkuvan parahdus.
4.
Epätoivoinen, yhä etsin, yhä huuleni humisee … O, laupias Jumala, auta, mun järkeni pimenee!
5.
Taas haaveet koskena kuohuu,
runot kuplina kumpuaa,
ja veen yli vellamo nostaa
käsivarttansa valkeaa.
Te näättekö katseensa kauniin?
Ah, pois minut päästäkää!
Ma tahdon kanssansa käydä
meren puistoa viileää …
Kas, kaikki niin oudosti katsoo!
He laulusta hurmaunee?
Ah, huomaan, on kieletön kannel,
jota sormeni soittelee!
1898.
Kahdet silmät.