Nocturne.
Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu, kesä-yön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu. En ma iloitse, en sure, huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa, puunto pilven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, tuoksut vanamon ja varjot veen; niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan, neiti, kesäheinä, sydämeni suurin hiljaisuus, uskontoni, soipa säveleinä, tammenlehvätseppel vehryt, uus. En ma enää ajaa virvatulta, onpa omanani vuoren kulta; pienentyy mun ympär' elon piiri, aika seisoo, nukkuu tuuliviiri, edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie.
1903.
Bajadeerit.
1.
Syksy on tullut ja syysviljat huojuu,
raskaina rypäleistä puun-oksat nuojuu.
Aik' on syödä, juoda, aik' on naida, huolla!
Huomenna ehkä ennen ehtoota kuolla.
Kuumat on suudelmat auringon huulten,
kuumempi sylin-anti aron itätuulten.
Pala, pala, heinä! vieri, vieri, virta!
Pyhä, pyhä elämän on helskyvä pirta.
2.
Päivä pitkä, paahtava urhoille suotiin, yö lyhyt, lämpöinen rintaamme luotiin. Lennä, lennä, lintu, hämyn perho, häily, virvatuli sydämissä, syty, älä säily!