Sua lemmin kuin soutava sotka avovettänsä virran alla, kun talvi jo lahdet ja lammet hyys ja rantoja routivi halla.

Sua lemmin kuin kulkurikoira sulosoittoa vierahan linnan, niin sävelet maantielle tunkeutuu ja vellovi vyöryjä rinnan.

Ja koira se haukkuvi, hullautuu ja se pyörivi, piehtaroi kiel' ulkona ulvoen, vaahdossa suu— Ja soitto se soi ja soi.

26.

Yöperhonen nuori se nukkui lepän lehdellä yksikseen. Mut näkki se aaltoja souti, näki perhosen päällä veen.

Heräs äkkiä nukkuja hento— kas, laineilta laulua soi. Se rintahan riemukkaasen niin kummaa kaihoa loi.

Ja perho se lentää ja lentää.
Mihin häipynyt hämyhyn lie.
Mut näkki se aaltoja soutaa
Ja Ahdille anteja vie.

27.

Emo etsien huoneesta huoneesen käy, mut häntä, oi häntä ei missään näy, oi, minne äidin lintunen lensi?

He verhosivat ikkunat uutimiin ja katu kuusenlehvillä peiteltiin. Miksi, miksi on nyt kaikki niin hiljaa!