Näin kertoi hän ja kansa ihmeissään se häntä katsoi, mietti mietteitään. Mut aina laulujensa lopuksi hän Salojärven rauhaa kiitteli.
Hän yksin eli. Vuodet kulki niin.
Vain harvoin vanhus sattui naapuriin.
Mut kerran häntä vierren viikkojen
kun nähty ei, niin käytiin mökillen.
Hän makas kuollehena majassaan. Mut mökin alla hänen rannallaan sous oudot linnut, suuret, valkoiset— ne oli Salojärven joutsenet.
Ne varmaan aatoksia vainaan on. Ne päiväks väistyy lehdon varjohon, mut yö kun joutuu yli metsämaan, ne ulapoille uivat laulamaan.
Ja on kuin maassa koittais aika uus ja viha väistyis, katois kavaluus, kuin veljet yhtyis, sisko siskon sais ja yhteisvoimin voittoon astuttais.
Niin kerrotaan, on ijäks onneton, ken niiden laulun kerran kuullut on, se yönsä valvoo, päivät unelmoi ja tahtoo jotain, jot' ei koskaan voi.
ELKÄÄ TE RIKKAHAT!
Elkää te rikkahat ihmetellä, jos köyhän lapsi laulaa. Köyhällä sydän suruja täynnä ja laulu on köyhän rauha.
Elkää te rikkahat ylvästellä, kun köyhän lapsi laulaa. Kerran on vuodessa köyhän juhla ja kekrinä köyhä nauraa.
Elkää te rikkahat rinnan tulla, kun köyhän lapsi laulaa. Saattaisi ilo mennä rikkahalta ja köyhälle tulla kauna.