Vaino oli pantu hänen ja tuon toisen siemenen välille. Ainoastaan ihmisen kaikkiruokainen, kaikkikäyttävä, kaikkiymmärtävä kaikkivalta oli voinut saattaa heidät saman katon alle asumaan…
Sikojen laita oli hiukan toinen. Niitä ei Musti vihannut varsinaisesti, mutta inhosi sitä enemmän. Tässäkin yhtyivät hänen mielipiteensä merkillisesti Hovin herran kanssa, joka kaikesta tämän taloudellisen kotieläimen tuottamasta hyödystä huolimatta ei koskaan suostunut sitä karjojensa joukkoon liittämään.
—Ne ovat siivottomia, väitti hän naapureilleen, jotka häntä tuosta kevytmielisestä vastatunteesta pyrkivät joskus tuiki kiivaastikin nuhtelemaan. Jos niitä pitää kiinni, ne vinkuvat ja röhkivät koko päivän, niin ettei niiltä kukaan kuule omaa ääntään koko kartanossa, ja jos ne päästää irti, ne tunkeutuvat joka aidan raosta peltoihin ja puutarhaan. Ei, pitäkööt läskinsä! Minä tulen kyllä toimeen omillanikin.
Musti oli aivan samaa mieltä hänen kanssaan. Ja niin pian kuin kujalle ilmestyi »Tornion vieraita», kuten kylänsikoja yleensä paikkakunnalla kutsuttiin, oli Musti kuin Jehu niiden kimpussa. Ne tunsivatkin hänet jo kaukaa ja syöksyivät heti portin taakse päästyään röhkäisten katajikkoon.
Lehmä oli hirveä eläin Mustin mielestä. Eikä hän voinut ymmärtää, kuinka tuollaisia petoja ollenkaan siedettiin sivistyneessä yhteiskunnassa.
Annapas olla vain, että ne sattuivat kapealla kujalla tai kruunun maantiellä vastaan tulemaan, niin eikös ne pysähtyneet joka sorkka ensin tuhmasti töllistelemään, sitten noilla pelottavilla otsakoristeillaan häntä keihästämään. Eikähän siinä haukkuminen auttanut, täytyi vain vilistää pakoon, minkä kintut kannattivat, jopa usein yli aidankin henki kurkussa loikata, jos mieli päästä asiasta pelkällä säikähdyksellä.
Mustin ainoa lohdutus oli, ettei hän ollut koskaan nähnyt Hovin herran itsensä niitä ruokkivan tai hyväilevän. Siitä päätteli hän, että ne eivät mahtaneet olla sen enempää isännänkään suosiossa, vaikka tämä jostakin selittämättömästä heikkoudesta hameväkeä kohtaan ei kyennyt niitä kokonaan tiluksiltaan karkoittamaan.
Lampaita sensijaan olisi ollut hyvin lysti ajaa takaa, samoin kanoja, mutta sitä ei saanut tehdä, sillä siitä sai selkäänsä ja voi joutua säkki päässä lammasläävään teljetyksi.
Hevosista Musti piti. Ne olivat kauniita ja komeita eläimiä ja niiden kanssa oli niin hupaista juosta kilpaa. Ilokseen hän oli huomannut isännänkin niitä usein taputtelevan ja suksuttelevan.
Mutta oli yksi eläinlaji, jota Musti sekä pelkäsi että vihasi, niin hullunkurista kuin oli hänestä itsestäänkin, että niin pieni elukka saattoi niin suuria tunteita niin mahtavassa ja itsetietoisessa olennossa herättää. Se oli ampiainen.