SUURIA MUUTOKSIA.
Hovin herra kuoli eräänä syksynä. Kaatui niinkuin honka kankahalta, kuitenkin ensin ystävältään kaupunginlääkäriltä kysyttyään:
—Onko tauti kuolemaksi?
—On, jos tahdot toden kuulla, toinen siihen vastannut vavahtavalla äänellä.
—Hyvästi sitten! Ja kiitos kaikesta.
—Hyvästi.
Seinään päin kääntyi sitten Hovin herra, ei syönyt eikä juonut mitään, vielä vähemmän nautti mitään lääkkeitä. Makasi vain mykkänä ja liikkumattomana. Kun tultiin eräänä aamuna katsomaan, hän oli kuollut.
Siitä koitui synkkä aika talolle.
Myöskin talon rouva kääntyi vuoteeseen, josta hän ei noussut enää. Hänen vanhin tyttärensä hoiteli häntä. Toinen tytär tuli surusta mielipuoleksi, istui vain päivät pitkät pianon ääressä ja soitteli pitkillä, valkeilla sormillaan vanhoja, yksinkertaisia, lapsena oppimiaan kansansäveliä.
Musti tunsi kalmanhajua ilmassa ja ulvoi kaiket yöt lakkaamatta.