—Nyt Nalle! Vedä!
Nalle rupesi nyt todenteolla vetämään. Eikähän siinä mikä auttanut.
Vastapuolen istuinkukkulat alkoivat yhä enemmän kohota lattiasta.
—Jo voittaa! voittaahan se peto! Kalle, vedä, vedä! Jussi, pidä puoliasi! kuului markkinaväen seasta.
Mutta silloin juolahti tukkimiesten päähän laskea kätensä äkkiä irti ja
Nalle lepsahti istualleen lattialle.
Sekös markkinaväen mielestä vasta hauskaa oli! Naurettiin, taputettiin käsiä, huudettiin ja noustiin paikoiltaan. Tukkipojat uudistivat vielä pari kertaa saman tempun.
Mutta silloin Nalle suuttui. Tempaisi korennon heiltä, rusautti sen keskeltä kahtia, viskasi kalikat nurkkaan ja antoi eräälle pahimmista veitikoista sellaisen tuuppauksen, että mies, pitkä, roteva peijakas, teki kaksi kuperkeikkaa lattialla. Hyvä, ettei toki loukannut itseään! Ja hyvä, että Nallella oli kintaat kädessä, muuten ei tukkijunnu olisi tainnut ikinä enää nousta siitä.
—Mörrör, sanoi Nalle ja katsoi Mattiin ikäänkuin kysyen, tapahtuiko moinen käyreys hänen luvallaan ja eikö tässä mitään lakia ja oikeutta ollut.
Matti ei ollut koskaan pitänyt Nallea pilkkanaan ja siksi Nalle luotti häneen koko rehellisen ja yksinkertaisen luonteensa mukaisesti.
Matin täytyi rientää häntä rauhoittamaan.
Myöskin yleisö rauhoittui, huomattuaan ettei korvapuustin saajalle ollut mitään vahinkoa tullut. Mies itsekin vain nauroi kuperkeikkaansa ja vakuutti pitävänsä sen ikuisena kunnianaan.