Hän lannistui heti ensimmäisestä vastoinkäymisestä.
Nallen taiteellinen tähti sensijaan oli vasta nousussaan. Hänestä tuli kuuluisuus. Hän saavutti sen maailmanmaineen, joka Matin sielunsilmien edessä hänen saunanlautsalla istuessaan oli joskus kultaisena kangastanut.
Mutta luonnollisesti ei se tapahtunut ilman monia kärsimyksiä ja kovia koettelemuksia.
Mustalaisten kera maita ja kyliä matkatessa hän tuli vielä jotakuinkin toimeen. Tosin hän sai selkäänsä silloin tällöin ja ruokaa vain senverran, että juuri henki pihisi. Mutta muuten olivat ne ystävällistä ja iloista väkeä eivätkä noudattaneet aivan tarkasti viinankieltoakaan.
Nallea näytettiin rahan edestä heidän teltassaan, jonka he milloin minkin kylän tai kaupungin ulkopuolelle pystyttivät.
Nalle ei nyt saanutkaan esiintyä enää yhtä vapaana kuin ennen. Paksu rautakahle oli pantu hänen kaulaansa ja vitjat kiinnitetty tukevaan, maahan iskettyyn patsaaseen, jonka juurella myös hänen tavallinen makuusijansa oli.
Tosin hän oli yhtä rauhallinen kuin ennenkin eikä ollenkaan tahtonut ymmärtää näitä turhia varovaisuustoimenpiteitä. Mutta ne kuuluivat mustalaisten mielestä ikäänkuin asiaan eikä yleisökään pitänyt sitä millään tavalla epäluonnollisena.
Tämä oli ensimmäinen ohdake Nallen taiteellisella polulla. Hänen oma henkilökohtainen vapautensa oli supistunut mahdollisimman vähimpään.
Toinen kova kolaus oli se, ettei hän saanut tanssia ollenkaan. Mustalaiset eivät esivallan pelosta uskaltaneet tanssittaa häntä yleisön edessä ollenkaan, teettivät vain muita temppuja, joita Nalle paljon huonommin osasi, mutta joihin hän kuitenkin tottui vähitellen piiskan ja sokerin avulla.
Hän oppi seisomaan yhdellä jalalla ja kannattamaan täysinäistä vesilasia nokkansa päällä.