Oli mahdoton saada siitä liikkeelle häntä. Koetettiin piiskaa, koetettiin terävää piikkiäkin. Nalle vain ei liikahtanutkaan. Mutta jokainen hänen hermonsa oli jännitetty ja hänen jäsenensä nytkähtelivät suonenvedon tapaisesti.
Hän alkoi ymmärtää. Hän alkoi tajuta, että oli tarkoitus syöstä hänet tuon hurjistuneen jättiläisen suuhun, joka jo kaukaa katsoen näytti häntä niin paljon suuremmalta ja väkevämmältä. Mutta hän päätti myödä henkensä kalliista ja osoittaa vielä vanhoillaankin, ettei häntä saatu pilkata turhaan eikä varsinkaan rankaisematta hänen suhteensa epäjalosti menetellä.
Vihdoin höllennettiin vitjat. Tuo toinen karkasi heti ärjähtäen häntä kohden.
Siinä silmänräpäyksessä oli Nalle hänen kimpussaan. Ja nyt alkoi taistelu, jonka vertaista ei ole käyty etelän eikä pohjan taivaan alla.
Nuori, raaka voima ja vanha, koeteltu ja kehitetty taituruus siinä taistelivat vastakkain. Nalle ei ollut suotta niin monessa opissa ollut, niin monia temppuja tehnyt ja niiden kautta järkeään kehittänyt. Jos tuon toisen jäntereet olivat raudasta, olivat hänen teräksestä. Jos tuo toinen osasi antaa iskuja, osasi Nalle, ei ainoastaan antaa, vaan myöskin väistää niitä.
Ja tässä taistossa noita hänen molempia taitojaan kyllä tarvittiin.
He kamppailivat milloin kahdella, milloin neljällä jalalla. Nalle sai ensin hyvän otteen vastustajansa lapaluusta ja repäisi irti sen, mutta menetti samalla toisen korvansa, johon tuo hirviö oli terävät hampaansa iskenyt. Tuskasta karjuen syöksyivät he jälleen kiinni toisiinsa.
Veri virtaili. Henkeä pidättäen seurasi yleisö heidän otteluaan.
He painivat nyt jonkun aikaa sylipainia raadellen toistensa kylkiä ja koettaen päästä puremaan toistensa kaulavaltimoita. Mutta äkkiä päästi Nalle otteensa, jolloin toinen kellahti selälleen. Ennen kuin hän tuosta selvisi, oli Nalle puraissut poikki hänen kurkkutorvensa.
Aarniometsien harmaakarhu ei koskaan enää noussut siitä.