—Nalle! sanoi hän. Nalle, tule sisälle!
Hän meni ja avasi saunan oven. Mutta Nalle ei tullut sisälle, pudisti vain päätään kuin olisi tahtonut sanoa, ettei hän ollut mahdollinen kenenkään majaan astumaan.
Matin täytyi mennä hänen luokseen.
—Myöhään tulit, Nalle, sanoi hän hiljaa, tämän raskasta, raukeaa päätä silittäen. Mitä ne ovat tehneet sinusta?
Murhamiehen, teki Nallen mieli vastata hänelle mutta hän ei osannut.
Hän katsoi vain Matin silmiin yhä surullisemmin.
—Maailma on ollut paha sinulle, arvaan minä, jatkoi Matti. Mutta oli, miten oli, minulle olet sinä kuitenkin aina vain sama entinen vanha Nalle.
Helähtivät kuin kulkuset Nallen sydämessä. Koko maailma muutti muotoaan. Siis hän kelpasi jollekin sellaisena kuin hän oli!
Kaikki oli taas lämmintä, kotoista ja turvallista.
Mutta Matti istui taas saunan kynnykselle soittamaan. Eikä aikaakaan, kun jo Nallenkin jalkoja rupesi aivan itsestään hypittämään. Hän otti askeleen, ja oli kaatua, otti toisen, ja onnistui paremmin. Pian pyörähteli hän kuin muinaisina päivinään Matin soiton mukaan.
Eihän se ollut enää ensiluokkaista se Nallen tanssi. Mutta ensiluokkaista ei ollut enää Matin soittokaan. Siksi sopivatkin he varsin hyvin yhteen.