Mutta sittemmin hän oli ruvennut ikäänkuin vaistomaisesti aavistamaan, että siinä sittenkin voi olla kysymys myös jostakin muusta.
Olihan tämä oikeastaan tuiki merkillinen pari hänen mielestään. Ja sen merkillisemmäksi se kävi, mitä enemmän hän alkoi siihen huomiota kiinnittää.
Näillähän todellakaan ei ollut mitään muuta kuin rakkautensa.
Ei muuta asiaa, ei muuta harrastusta, jonka vuoksi elää. He voivat tosin tilapäisesti jostakin muustakin puhua, mutta tekivät sen silloin aivan hajamielisesti ja pintapuolisesti.
Ja kuinka he olivat riippuvaisia toisistaan!
Jokainen toisen katse vaikutti toiseen. Jokainen ilme ja äänenväre kohtasi heti toisessa oikean vastineensa. Välistä he olivat iloisia, välistä surullisia. Mutta aina nähtävästi ainoastaan heidän omien keskinäisten asioittensa vuoksi.
Sehän oli maailma, johon oli mahdoton ulkopuolisen tunkeutua.
Ja kuinka he näyttivät samalla kärsivän ja nauttivan toisistaan.
Mitä enemmän Muttila heitä tarkasteli, sitä kummallisemmilta olioilta rupesivat nuo kaksi hänestä tuntumaan.
Jos tuo toinen petti rakastajatartaan, kuinka saattoi tuo toinen sitten häntä yhä edelleen yhtä tulisesti ja yhtä uskollisesti rakastaa? Ja jos tuo toinen kerran tahtoi päästä hänestä, miksi hän sitten edelleen oli toisen jokaisesta ilmeestä ja sielunvivahduksesta niin riippuvainen?