—Tahdoit neuvotella minun kanssani heistä?
—Niin… Mutta anteeksi, eikö sinulla ole tarjottavana jotakin juotavaa? Minun kurkullani on merkillinen taipumus kuivua ennen lainopillista keskustelua.
—Kyllä. Lasi viiniä, jos sallit?
—Mieluummin whiskyä tai konjakkia. Ja sitten pyydän, että suljemme tuon oven. Sillä asialle, josta aion neuvotella kanssasi, on edullisinta, että se ainakin toistaiseksi jää kokonaan meidän kahden kesken.
Jaakko Jaakon-Lauri oli lausunut nuo sanansa harvinaisen painokkaasti ja juhlallisesti. Paavo Kontio loi jälleen terävän, tutkivan katseen häneen. Mutta mikään ihmistuntemuksen tutkain ei voinut tunkeutua tuon jääkylmän, hyväntahtoisesti hymyilevän ja tiirottavan ulkohahmon läpi.
Hän painoi sähkönappulaa, pyysi Susannan tuomaan whiskyä ynnä pari vesipulloa ja siirsi ruokasalista pöydän laidalle oman viinilasinsa. Sytytti sitten sikarin ja lukitsi huolellisesti ruokasalin oven. Istui takaisin paikalleen ja katsoi kysyvästi Jaakko Jaakon-Lauriin, joka mielihyvästä irvistäen laitteli whiskylasiaan makunsa ja halunsa mukaiseksi.
—Kippis! sanoi hän sitten. Hyvä tavara!
—Maljasi! No niin, millä minä voin palvella sinua?
Jaakko Jaakon-Lauri painoi rillit lujemmin nenälleen, nojasi pään käsivartensa varaan ja jäi häneen ystävällisellä, selittämättömällä ilmeellä tuijottamaan.
—Sinä? virkahti hän viimein aivan kiusallisen pitkän vaitiolon jälkeen. Mitäs sanoisit, jos asianlaita olisikin tällä kertaa niin, että minä olisin tullut sinulle palvelustani tarjoamaan.