Suo anteeksi Luojani taivainen, jos vaivainen, jos maan matonen, oon rikkonut, itse mä kärsin sen, mut armoille antau en!
28/1 1920.
ULJAS UNKARI.
Jos Unkari vetoo Suomen puoleen, niin Suomi joutuu suruun ja huoleen: me millä autamme heitä?— Ei itkua, kyyneleitä.
Samat tähdet on päällämme täyttyneet kerta, samat tantereet juonehet meidän verta, mut hädässä ystävä tutaan— kun kylläksi tutustutaan.
Me tunnemme Petöfin raikuvan radan, me tunnemme läpi monen vuosisadan, ken on Europan vartia ollut, kun on Turkki ja Aasia tullut.
On tehtävä, mitä voi tehdä Suomi— mut kastua ei saa silmäluomi— nyt Unkarissa on hätä, ei turhaan nyt huudeta tätä.
Nyt auta ei »eljen» Unkarin urheen, nyt Suomikin saanut on suuren murheen; min voimme tehdä, sen teemme, siks kaikuvi kanteleemme.
Sinä urhea Unkari, uljas ja pyhä, Sinun Tapanin-kruunusi loistavi yhä, yli tuikkii se Pohjankin taivaan, jos vaivuitkin sortoon ja vaivaan.
Mut sortua saa ei heimosta parhain, jos itsekin sorrumme myöhään tai varhain, siks uljas Unkari elää ja Väinämön kantele helää!