Jos Englanti murtaa nyt valtasi vapaan,
se toimii vain Buonaparten aikojen tapaan.
Mut missä on raakuuden, rahavallan raja?
Maanpiiriin ei mahtane sen rajoittaja.
Jos »Entente» Hollannin kimppuun nyt käypi, silmä Suomenkin kyynelin kimmeltäypi, on Suomessa suru, olo onneton, vaikka hyvin tiedämme, missä pienen kansan on paikka.
Ei suotu ole suuria lahjoja meille.
Toki saimme sen armon me Salliman teille,
ett' tiedämme, taidamme nyt sanan sanoa:
Saksan päämiestä saa ei nyt Albion anoa!
Me ollahan vanhoja hakkapeliittoja.
Nyt teemme vain auran ja aattehen liittoja.
Me luotamme Grotiukseen ja Spinozaan,
meiltä Hollannin murhaaja saa sanan otsaan.
Ei ain ole rikkaalla oikeus, ken riisti, voi olla myös sillä, ken on köyhä ja siisti, voi olla myös oikeus voitetun puolla, sitä vaikka ei voittajat vaali, ei huolla.
Siks ilmoille iskemme sydäntemme murheen
ja salamoimme uskoa Hollannin urheen.
Yö maailman saartaa. Jos tähti-yö oisi,
Sana suurtuisi Suomen, Laki Hollannin loisi.
Mut ei ole kaunis nyt Suomi, ei sen kansa. Anna anteeksi, Hollanti, anna uudestansa, että päällämme päily ei päivän nyt koitto; se on murheemme maa, mutta sielumme soitto.
Suru Suomen on suureksi laatinut kerran, siks laulamme suulla nyt Suomen ja Herran, taru toistuisi että ei Ranskan Buonaparten, maanpiiri ei ois Pirunsaaria varten.
Nyt Albion erhettyy. Gentlemannin ei ain ole genius sama kuin Englannin. Imperium Britannicum! Missä on mieles? Taas keisarin vankeutta vaativi kieles.
Sen Hollanti kielsi! Siks sitä kunnioitamme, sen mainetta kuulutamme, laulamme, soitamme, mut missä Lloyd Georgen nyt mielen on kärki, hienon Wilsonin viisaus, jäisen »Tiikerin» järki?