Hän järkkymätön on kuin järjen jää, ken yksin soutaa tuulet, myrskyt tohti, voi tyynet kestää ilman ystävää.
Hän, joka voittoon kansan tahdon johti, jos mahdit pimeet maassa piileksii, ne ohjaa oikeuden, työn valtaa kohti.
Hänessä yhtyy teräs ynnä pii: liestulta pyhää uuden rauhan ajan hänessä Suomen heimo tervehtii.
Ja tervehtii myös liekit laulun pajan.
29/7 1919.
TÄHTILIPPU.
On maailman yö, toki maailman yllä yks' viiri on tähtinen, voitollinen, viel' äsken se hurmehin hulmusi kyllä, nyt liehuu se lippuna lempeyden, maan kansat se tahtovi yhtehen liittää, nälän jäytävän jälkiä lääkitä pois, sodat estää ja sorron, mi sortoa siittää, kuin oikeuden korkeimman viitta se ois.
Sen tangossa viirin käsvarret on vankat, eess' astuvi kuin pyhän auringon mies, mut jäljessä joukkiot taajat ja sankat, joill' yksi on aatos kuin liekkivä lies: ei maailma nouse, jos nouse ei mielet yli koston ja kaunan ja vainon ja yön, jos kaiuta kansojen parhaiden kielet ei kauneutta rakkauden, rauhan ja työn.
Ja katso! Mik' eilen ol' laulajan unta tai ennettä tietäjän verhouneen, nyt päämäärä on, mihin ihmiskunta kaikk' katsoo kuin tähtehen kultahiseen, ja tähdet ne tuikkii ja tuikkii yhä läpi loistaen kansojen kamppailevain, yli maailman lippu se liehuvi pyhä kuin oikeus, kuin täyttymys laupeuden lain.
Siis ollut ei unta kuin ennen me luultiin, ett' oikeus valtiot ohjata vois, siis ollut ei totta kuin ennen me kuultiin, väkivalta ett' ihmisten kunnia ois, siis saa siitä haastaa myös runoniekka, kun haastavat harmajat kansojen päät, siis maan päällä kaikkea mahda ei miekka, sen vierellä vienommat vallat jo näät.