Polku lahden pohjukasta, puron vartta vastamaata nousu, siinä on lempeä lepikko, tuomilehto tuoksuvainen, viita vipajaa, kaste kimaltaa; polun kaidan kahdenpuolen vesiperhot leijaa, leikkivät sudenkorennot lehdillä pajun ja raidan.
Kunnahalla kuusimetsä, kuusten alla talo niinkuin linna, teräksestä portti tehty, porras silkillä silattu, sametilla tie, marmorilla maa; peräseinä peuran luusta, ovi osmon luusta, akkunat merenvahaiset, katot kissankultahiset.
Katselevat, kummastuvat: »Oishan tuossa tupa onnellisten, vaan on mennä liian pieni, liian pieni tulla tuonne, kun on kyynärää kahta kaikkiaan koti korkeuinen. Lieko linna kääpiöiden, lasten leikkimaja? Ei meille sijoa siinä meren suuren soutajille.»
Istuvat sydämin synkin polun päähän, linnan portin eteen.
3.
SININEN LINTU.
Se lauloi sininen lintu: »Ihmis-, ihmiskullat, kuinka teiss' on tuhma tieto autuudesta elon!
Kuinka nousta nuori kukka voisi vanhan mieleen, suven henki heilimöidä syksyisessä puussa?
Suljettu on suuri onni, taivas kiinni hälle, jok' ei lapsen lailla tule Terhensaaren linnaan.
Lähtehessä kylpekäätte kuusikummun alla, virran vienon paaterella päivää paistatelkaa.