Kesä kansojen, milloin se koittaakaan? Ei koskaan, elleivät muutu pian yksilökansoiksi kansat maan, maan lapsina maahan juutu, ja rakasta maata kuin äitinsä nisää ja taivasta kuin elon korkean isää.
1919.
IHMISHEIMO.
»Uljas kaikkea uhmaamaan
heimo ihmisen käy herjahan, vääryyteen.»
Horatius.
On luonnon sydänloitsut ilmi luotu, on herätetty henget veen ja maan, on tuli itse pilven päältä tuotu ja vuorten vanhat voimat piilostaan, jo aalto vanki on ja tuuli työssä, jo koski toivojamme tottelee, kas, kuinka pyörät laulaa laakson yössä ja väkipaljat säihkyin säestelee— mut missä, missä on onni?
Maa kaikki meille verokuormaa kantaa, päät tähkäin täyttyy, laihot lakoaa, myös meille riistaa metsä, aalto antaa ja merten aitat suolaa sakoaa, vain meille varttuu hiehot, varsakarjat, vain meille uuhten villat uhkeaa, puut heelmän kantaa, nousee noron marjat ja kukat kunnahilla puhkeaa— mut missä, missä on onni?
On ilma vallattu ja radat raattu, on vesi viitottu ja auki maa, kaikk' esteet eestä ihmisheimon kaattu, ett' yhteen kaupungit ja kansat saa, kas, kuinka tuolla haahdet merta halkoo, tääll' autot ajaa, vaunut vilisee, käy kauppa täällä, tuolla tanssii talkoo, reet kilvan kiitää, tiuvut kilisee— mut missä, missä on onni?
Me oomme tehneet talot suuret, laajat ja kodit korkeoiksi kaartaneet, me oomme lyöneet maahan malmivaajat ja paadet paksut seiniks saartaneet, jääkylmät liedet nuo me lämmitimme, nuo asutimme suojat autiot, ne kruunuin, sähkövalkein valaisimme ja pehmeiks peittelimme permannot— mut missä, missä on onni?
Me oomme tehneet Herran temppeleitä, maan lunnait' taivahille maksaneet, me oomme kilvan käyneet kirkkoteitä ja uskollemme hyvin uhranneet, maanpiirin täyttänyt on kansain kuoro, on nousseet luostarit ja alttarit, nyt tullut vihdoin ihmisten on vuoro: sa turhaan taivahille suitsutit— ei siellä, siell' ole onni.
Uus kannel kaikuu, uusi aika koittaa, uus tuuli käy, uus huomen huminoi, se heikot herättää, se vahvat voittaa, se veljeyttä yli vetten soi, ja ihmisille ilon viestin kantain se syöksee elon, taiston tuoksinaan, soi rakkautta kautta taivaanrantain: maan päälle tänne taivas taotaan— vain täällä, täällä on onni.