—Sinä olet nyttemmin aina niin surullinen, sanoi hän hellästi eräänä iltana, kun Antti jälleen oli tuntikauden vaieten poltellut ja tuijottanut sohvankulmassa. Enkö minä voi missään suhteessa auttaa sinua?
—Tuskin, lausui Antti. Ne ovat miesten asioita. Ja sitäpaitsi pelkään, ettei minun taudilleni ole enää mitään parannusta.
Rouva Sorvi säpsähti. Eihän mies vain aikonut seurata Soisalon esimerkkiä? Noinhan puhui itsemurha-kandidaatti.
Hän päätti tehdä mitä tahansa pelastaakseen Antin.
—Painavatko raha-asiat sinua? kysyi hän varovasti.
—Nekin, myönsi Antti harvakseen. Huomennakin lankeaa eräs vekseli.
—Kuinka suuri?
—Suuri, tuhat markkaa, eivätkä pankit suostu enää mihinkään uudistuksiin minun nimelläni.
—Mitä aiot tehdä sitten? kysyi rouva Sorvi levottomana.
—En mitään. Antaa langeta! Mitä he minulta saavat? Pari pöytää ja tuolia.