Antti keskeytti jälleen jyrkästi hänet.
—Siis sinulla ei ole rahaa? kysyi hän.
—Vain muutamia kymmeniä!
—Pulita ne tänne siinä silmänräpäyksessä! Ja mene sitten hiiden kattilaan!
Kivimäki aukaisi lompakkonsa ja luki eräitä kymmenen markan seteleitä
Antin käteen.
—Saastanpa tämän viitosen sentään itselleni! sanoi hän veitikkamaisesti.
—Säästä! sanoi Antti. Ja hyvästi ijäksi!
Hyvä, ettei toki kaikkia vienyt, hymyili Kivimäki, hänen jälkeensä päätään nyykäyttäen. Jäihän minulle sentään vielä tänne pari sataa.
Jos sitä olisi ihmisellä tuommoinen luonto kuin tuolla Kivimäellä, ajatteli Antti, niin hätäkö sitten olisi tulla toimeen maailmassa!
Illan tullen hän oli nihki väsynyt eikä hänen asiansa ollut sen pitemmälle edistynyt. Ajatus rouva Sorvista, jonka samaan aikaan oli käytävä nukkumaan vanginsänkyyn, oli tehdä hulluksi hänet. Sen verran hän kuitenkin oli saanut rahaa, että hän voi ottaa hyvän hutikan sillä.