Soisalo istui jo eräässä Pörssin avaran ruokasalin rauhallisessa kulmassa, kun Antti tuli kiirehtien ja pyytäen anteeksi mahdollista myöhästymistään. Hän puolestaan oli ollut eilis-illan jälkeen erittäin huvitettu tapaamaan Anttia. Tällä hetkellä kiinnittivät hänen mieltään kuitenkin aivan toiset asiat.
—Oletko lukenut? hän kysyi hät'hätää kätensä tervehdykseksi ojentaen.
—Lukenut? Mitä? kysyi Antti istahtaen ja vilaisten ruokalistaa. Mitä sinä olet tilannut?
Soisalo ei välittänyt vastata hänen viime kysymykseensä.
—Sanomalehtiä, päivän sanomalehtiä! sanoi hän. Suuria uutisia!
—En ole lukenut kahteen päivään mitään lehtiä, vastasi Antti. Mitä uutisia?
—Lue! Tuossa on! Minä kuulin siitä jo eilen illalla Catanissa.
Antti otti lehden hajamielisesti käsiinsä. Mutta kun hän jo kaukaa näki lihavilla kirjaimilla otsakkeen ja aliotsakkeen: "Vaillinki ja vararikko, toimitusjohtaja ampunut itsensä" sekä heti sen perästä: "Suuria petkutuksia, petkuttaja vangittu, uusia paljastuksia odotettavissa," hän laski hämmästyneenä lehden hetkeksi polvelleen.
—Täällä paukkaa, hän sanoi yksinkertaisesti. Paukkaa vähän liiaksikin.
—Tanskanmaassa on jotakin mätää, jatkoi Soisalo vakavasti. Jälleen hyvä tuttu, kolmas jo tänä syksynä!