—Vähintään miljona, väitti Soisalo. Sen koroilla vasta voi siisti ja vaatimaton gentlemanni viettää säätynsä mukaista elämää.
—Onko sinulla monta sellaista minulle tarjottavana? naljaili Antti.
—Ainakin kymmenkunta, väitti Soisalo järkähtämättömästi. Nuoria ja vanhoja, rumia ja kauniita, muutamia myöskin siltä väliltä. Kehoittaisin sinua valitsemaan jonkun siltä väliltä.
—Miksi niin? kysyi Antti, kohottaen lasinsa ja kehoittaen vieraita maistamaan. Miksi et soisi nuorta ja kaunista minulle?
—Hän pettäisi sinua, vastasi Soisalo varmasti, tai hän riitelisi ja kiusaisi sinua muistuttamalla aamusta iltaan, mistä ja keneltä rahat tulevat. Keski-ikäiset ja varsinkin keskikauniit naiset ovat järkevämpiä. He uskovat mielellään olevansa vielä kyllin nuoria ja kauniita, ettei sinun ole ollut välttämätöntä heihin pelkästään rahan vuoksi rakastua, mutta samalla he ovat kyllin viisaita ja kokeneita tietääkseen, mitä ihmis-elämä yleensä voi tarjota heille. He ovat parhaat, kuten sanoin.
—Mutta vanhoista ja rumista sinä varoitat? nauroi Antti.
—En niistäkään erikoisesti, selitti Soisalo. Vanhoilla on ainakin se etu, että heistä pääsee pian, ja rumilla se, että he ovat kiitollisia pienimmästäkin kohteliaisuudesta. Sitäpaitsi jos kerran tahtoo tulla rikkaaksi, täytyy syrjäyttää kaikki muut näkökohdat ja keskittyä vain tuohon yhteen ainoaan tarkoitusperään. Ei voi kukaan kaikkea saada, täytyy voida täsmällistyttää tahtonsa ja rajoittua. Tämä koskee kaikkia aloja, mutta enin ehkä juuri rikkaita avioliittoja. Mutta se on kaikissa tapauksissa nopein keino miehelle niinkuin naisellekin tulla rikkaaksi tässä maailmassa.
Kaikki nauroivat Soisalon innostukselle, joka kuitenkin oli pelkistä järjenkipinöistä kokoonpantu.
—Mutta itse sinä et ole tahtonut rikastua? jatkoi Antti äskeistä leikkipuhetta.
—E-en, vastasi Soisalo, vetäen pitkään sanojaan. En tähän asti. Minulla on aina ollut kyllin, mitä olen tarvinnut, eikä rikkaus luullakseni minua oikein pukisikaan. Sinulle sitävastoin se on aivan välttämätön.