Myöskin sosialistin rouva saapui. Hän oli pieni, hiljainen, vaatimaton ihminen, mutta silmät suuret, syvät ja sielukkaat ynnä koko olennossa sellainen ihmeellinen rauha, joka tuli kuin tuoksahdus jostakin toisesta maailmasta. Antti ei aluksi voinut siirtää silmiään hänestä ja hän olisikin mielellään siirtynyt hänen vierelleen, ellei tämä heti olisi pianon ääreen istahtanut.
—Hyvä, hyvä! huusivat kaikki. Soittakaa meille jotakin! Laulakaa meille jotakin!
Rouva Mieslahti olikin entinen laulajatarkokelas, joka Helsingin Musiikkiopiston käytyään oli saanut valtion matkarahan ja opiskellut jo pari vuotta ulkomaillakin. Arvattavasti hänestä ei olisi tullut sen huonompaa eikä parempaa taiteilijatarta kuin niin monista kymmenistä hänen kaltaisistaan, mutta hän oli äkkiä saanut järkevän ajatuksen mennä naimisiin, jättää kaikki korkealentoiset primadonna-unelmansa ja ilahduttaa taiteellaan, mikäli sitä todella oli olemassa, vain pieniä perhepiirejä. Siihen se olikin riittävä ja hän lauloi varsin tyylikkäästi Schubertia ja vanhoja saksalaisia ja ranskalaisia kansanlauluja.
Siitä tuli oikein tunnelmarikas ilta. Miehet vaipuivat haaveisiinsa ja naiset eräänlaiseen surunsuloiseen tunteellisuuteen, jotka hyvin vastasivat ja täydensivät toisiaan. Rouva Sorvin tummat silmät etsivät aina silloin tällöin Antin katsetta, joka tahallaan vältti niitä, sillä hän ei tuntenut tällä hetkellä omaatuntoaan oikein rauhalliseksi eikä olisi varsinkaan tässä mielentilassa tahtonut suurin surmin katsoa niihin. Eikä kummakaan, sillä hän tunsi jonkun vierellään aina vähäväliä pusertavan hänen kättään ja kuuli kuiskattavan:
—Minä pidän niin paljon teistä, minä pidän.
Vasta illallinen tempasi heidät irti tuosta lumouksesta. Se syötiin jälleen hyvien viinien kanssa ja mitä rattoisimman mielialan vallitessa. Äänet alkoivat kohota, naurunremahdukset käydä aina vapaammiksi. Äkkiä kuuli Antti kiihkeän ja itsepintaisen äänen kuiskaavan vierellään:
—Me menemme! Eikö totta?
—Minne? kysyi Antti hämmästyneenä.
—Pois! Tulkaa! Nyt heti! Minä selitän sitten teille kaikki tuolla käytävässä.
Antti ei tiennyt mitä tehdä oikein. Seuratako tyttöä ja jättää rouva Sorvi vai pudistaako heti tuo kana kainalostaan ja siirtyä sinne, missä idealisti koetti turhan herättää rouva Sorvin mielenkiintoa esitelmöimällä hänelle uusimmista menettelytavoista kotiteollisuuden ja erikoisesti tuohiteollisuuden alalla.